maanantai 2. helmikuuta 2015

Astetta toisenlaisempi blogimuija

 Häpeilemättä julkaisen kuvan jossa muutenkin kuvaukseton naamani on kovinkin epäedullisessa kuvakulmassa! Mutta kun meillä oli niin hauskaa!
 Kuten näette...

Tää on meidän arkisettiä, me möyhätään jatkuvasti ihan hullupelleinä ja nauretaan ihan käkenä. Toisia yhdistää ehkä joku filatelia mutta meitä yhdistää tää hulluilu :D

Tänään mä olin kyllä ihan aidosti iloinen, kun tuli iltäpäivä ja kaikki lapset oli suurinpiirtein yhdes koos. Ei meinaan ollut mitään kovin helppoa tänään toi suojelijamutsin duuni! Yks tippu pöydältä, -kyllä sitä jo odoteltiinkin tapahtuvaksi,- ja oli sitten niin loukkaantunut henkisesti siitä että pöytäliina ei pitänytkään ja liusui sitä pitkin alas. (ennenkuin soitatte hätäpuhelimeen, niin ei tullut naarmuakaan, ainakin mitä pystyin edellisten naarmujen lukumäärää laskeskella niin ei näyttäny kauheesti lisääntyneen). Sitten se sama yks jäi leikkitelttaan pinteeseen (huoh! Kuinka kauan voi Ikean viidentoista euron teltta kesää?! Se ei vaan hajoo, vaikka pojat kuinka kaikkensa yrittää. Ei ollu maksettu mainos, vai siis voinksmä jälkikäteen pyytää jostain jotain? :P) 

Esimerkki teltan kestävyysasteesta: ympäri on menty katolleen ja sisällä on ton säihkytukan lisäksi kaks muutakin! Ei tunnu missään, sanoo teltta.

No eipä loppuneet kokkamot tässä perheessä tuiohon: noi kun saatiin päiväjärjestyksestä, niin koululainen kaatu yläkerran rappusissa. Kaks kyynärpäätä ja yks selänkyljenkohta luovutti nahkaansa ympäristötieteelle, mutta muuten on poika onneks kunnossa. Huh mutta voin kertoa, että kun se jytinä kuului, niin ainakin kuus meistä ryntäs alta viiden sekunnin paikalle! Ja onneks tänäpänä olikin uintia jo koulusta ja seuraavaan on vielä viikko, niin jotta ei kirvele häätäkään niin kovin siellä kloorivedessä pulskutella. (Pojan kertomus tästä päivästä oli sinänsä kans aika kysymyksiä herättävä, että miten se edes sieltä selvisi nahkoineen kotia: iloisin silmin hän kertoi, että "oli kivaa, mä upposin kerran siellä syvässä päässä pohjaankin ja uimaope kävi nostamassa mut". Ja lisää uintireissutarinaa tuli perään: "aina kun uimaope sanoi nimen, niin sit se meni muitten keskelle ja muut roiski niin ettei siinä pystynyt henkeä saamaan". Mielenkiintoisia opetusmenetelmiä etten sanoisi! Mutta siis kaikki kerrottiin ilomielellä ja innostuneena - pitäisköhän siitä sitten olla jotenkin huolestunut vai.... )

Kaiken päätteeksi minä nostin kuopuksen syliini ihan muuten vaan kun siinä kahvetta jakkaralla nautiskelin ja mun pienet sievät hampaani osui suoraan lapsparan päähän. Vähän kattoi äitiänsä sillä kulmalla, että oliks pakko purra toista. Anteeksi anteeksi pienin poikani, nyt istun hiljaa sohvalla ja koitan olla tekemättä enempää vahinkoa kelleen *iik*. (ja varmuuden vuoks tuo purtu lapsi on vällyjen keskellä ulkona nukkumassakin, noin niinkuin jatkovahinkojen välttämiseksi ehh hehh).

Nonnih. Ehkä mä nyt päätän tämänkin onnettomuusraporttini tähän ja alan vaikka virkkaan. Paitsi että onhan siinäkin se koukku... 

15 kommenttia:

  1. Kitta täällä terve! Hyvältä näyttää, jatkakaa vaan, mut yks kysymys olis: miten sä sait vielä napattua noi huikeet otoksetkin tuosta hulluilusta? Tutuilta kuulostaa kertomukset, ps meillä oli kans kerran teltta, pss ei oo enää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trrrve! *pärryyttää hän* Kiitos kiitos *kumertelloo hän* :D Kuvaaminen on yhtä helppoa kuin kaikki muukin tässä talossa: tee minkäs pystyt ja kerkeet ja lopputuloksen on kelvattava :D muah hah! joo siis olen varmaan liikaa näpsinyt kuvia puhelimella, kun kuopus on kokoajan muka ottamas kuvia sillä - ja hinkuaa katseltavaks omia naamankuviaan varsinkin. :D :D Mä siis ihmettelen kuinka toi teltta voi kestää! Melkein jo toivoin että saisin syyn laittaa sen pois... mutta eihän se pentele hajoa vaikka jätkät vetää sillä tynnyrirallia täällä. Huoh. Miten sä onnistuit? Vai menitkö tekeen sen virheen että ostit kalliin teltan?! Ne ei kestä sekuntia pidempään, ainakaan meillä.

      Poista
    2. Joo, varmaan se sit oli kallis :D Muuta en muista, kun sen et ei se kauan kestänyt :D Mä veikkaan et ihan kaikkeen menoon noi teltatkaan oo tarkotettu, mikään asiantuntija kuitenkaan tässäkään oo :D Tuo kuvaaminen on kyl yks taitolaji täällä: "minkalainen kuva tuli?" "oonko mä siinä?" "näytä" :D Ota siinä sitten ihania perhemuistokuvia ;D

      Poista
  2. Sitä sattuu ja tapahtuu yllättävän paljon, kun on alamittasia talo täys :D Onneks harvemmin sattuu mitään ensiapua vaativaa *koputtaa puuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin tekee :D En tiä oliko meillä joku krompsu päivä kaikilla, kun oltiin niin kömpelöitä ja hömelöitä. No nyt ne jätkät on ottamassa mustelmaa tatamilla....

      Poista
  3. Hauskoja kuvia:)
    Olipas teillä melkoinen päivä,huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miikku! :) Joo ja luettelosta jäi mainitsematta kissan melkein tiputtama kukkaruukku mun päähäni kaapin päältä. Mutta se olikin melkein, sitä ei lasketa :D Tää on niin meitä <3

      Poista
  4. Voi ei.. huikeeta settiä! Ihanat te siellä..aivan väkisinki pistää hymyilyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaisin että ääneen nauraisit jos oisit paikanpäällä :D Kiitti ihana <3

      Poista
  5. Astetta parhaisempi blogimuija! :-)

    VastaaPoista
  6. huh huh,sillon ku sattuu ja tapahtuu,ni sitte kerralla ja monta. Ja noi kuvat,huikeen elämän-iloisia ja ihania,huumoria,hellyyttä ja rakkautta huokuvia kuvia.Just niitä parhaita,ei aseteltuja,tarkkaan harkittuja :) Tämmöstä lisää kiitos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi rakas, kiitos ihanasta kommentista <3 tänä aamuna lähtivät pojat suksien kans liikenteeseen ja vaan yks hanska hukassa ! :) hyvä päivä tästä(kin) tulee! Halit!

      Poista
  7. Hah,olipahan pojalla uintikoulu tosiaan! :) Välillä (vai liian usein?) niitä tapahtumarikkaita päiviä vaan on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) Pääasia että se oli positiivista sen mielestä, vaikka äitiä vähän kauhistuttikin. Tää päivä tähän mennessä hyvin seesteinen, jes!

      Poista