torstai 5. helmikuuta 2015

Syvällä sydämessä ja vatsassa



Aamuleikit menossa today. Miten teillä aamut sujuu? Meillä on havaittu oikein toimivaksi tää, ett lapset herää niin ajoissa, etttä aamupalan jälkeen jää vielä leikkiaikaakin :)

Mun on elämä just nyt sellaisessa vaiheessa, että tätä vatvomista ja vellomista riittää ilmassa. Toiset on ehkä vatvoneet ja velloneet jo aiemmin, minäkin kyllä - ja taas. Mihinkäs sitä ihminen tavoistaan oppis! Kun tulee tiettyyn ikään (neljäkytä meni jo, siis...joo.) niin väistämättä tälläinen vauvamaakari miettii oliko tässä tämä vauvojen saaminen taloon mun kohdalta. Nuorin täyttää tänä keväänä kaksi ja on jo iso poika, kaikessa pienessä hellyttävyydessään. Lapset muutenkin kasvaa ihan silmissä (ja korvissa, toim huom) , mutta äiti onkin tilanteessa, jossa ei oikein tiedä kasvunsa suuntaa.

Olen tätä ennenkin pohtinut paljon, käynyt sitä luopumistakin läpi, mutta sittenhän tuli vielä yksi vauva *virn*. Nyt tämä tilanne on edessä taas ja olen jotenkin hyvin hämmentynyt. En surullinen, jota olin silloin ennen, vaan hämmentynyt.

En etsi paikkaani työelämässä sillä tavalla, että olisin jotenkin siinä hukassa. Ne mitä on, niin jatkaa olemistaan, ne suunnat jotka tulee, jatkaa tulemistaan. Vaan minkälaiseksi tulen nyt minä, kaiken tän aikani kanssa? Koska sitä juuri nyt minulla on. Ei ruhtinaallisesti, ei mitenkään niin että sitä olisi toisillekin jakaa, ei sillätavalla kuin ehkä joku toinen ajan ymmärtää, mutta kyllähän sitä nyt on. Kun on vuosivuosivuosikaudet kuljettanut suurinpiirtein vauvaa tai mahaa aina mukanaan jokapaikkaan, suunnitellut hyvän ja turvallisen elämän niihin puitteisiin, menot ja matkat niitä ajatellen, syömiset ja nukkumiset niiden antamien voimien mukaan - niin onhan tässä nyt kovin erilaiset tuulet ilmassa. Enkä oikein tiedä mitä sillä tekisin.

Tottakai lapset saa ja tarvitsee huomiotani joka päivä. En tarkoitakaan sitä lainkaan. Vaan ihan tavallisia asioita! Enää harrastuskuskaamiset ei määräydy sen mukaan minne voi ottaa mahan/vauvan/kaukalon/rattaat mukaan - tai mihin ei. Nyt se valinta on meillä - minulla - ja olen ihan hämmentynyt, kuten jo taisin sanoakin muutamaan kertaan. Jotenkin olin niin tehokas siinä vauvavuosien tuiskeessa, tiedättekö, sain itsestäni niin paljon irti! Minähän lähdin herraties sinne Pariisiinkin vähän niin kuin reppureissulle kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa , vaikka en edes puhunut ranskaa (saati osannut käyttää metroa) - ja se reissu oli todellakin mahtava. Nyt en meinaa saada aikaiseksi mitään, kun olen jotenkin ihan...kädetön! (= vauvaton...)

Jotenkin pitäisi osata antaa elämän vaan mennä ja kantaa mennessään, mutta kun niitä tuttuja turvallisia raameja ei olekaan, niin se hämmentää tälläistä sääntöihin tottunutta ihmistä.

******************
Mutta onpahan edelleen niin kauniit maisemat tuolla ulkona. Puut notkuu lumesta ja kaikki on ihan tyyntä. Eilen lapsilla oli joku hiihtoinnostusponnistus-päivä ja suksivat menemään koulun jälkeenkin. Pienemmät laskivat kyllä liukurimäkeäkin, mutta sukset olivat nyt sivuuttaneet noi hokkarit. Minä olin muuten ahkera (joo, nostelen taas tätä kissaemon häntääni) ja ramppasin koululla useaan otteeseen milloin milläkin vanhempainjutulla. Välillä mun mukana oli likomärkä lumikasasta mukaan poimittu ekaluokkalainen, jonka ope kertoi kuinka positiivinen koulunkävijä mulla onkaan! No senhän mä kyllä jo tiesin. Sillä pojalla on muutenkin hyvin hymyilevä asenne asiaan kuin asiaan, hommat otetaan tehtäviksi ja kaikki sujuukin vielä tosi luontevasti - lukemiset ja laskemiset menee kuin vettä vaan. Se, että tää on just se koko karderoobinsa sinnetänne unohteleva tyyppi, ei oikeastaan ole mikään ihmetys. Hän on niin lunki! Tää on kyllä suuri rikkaus, kun saa elää näiden erilaisten persoonallisuuksien kans täällä ja oppia heiltä äärettömän paljon erilaisuudesta, ihmisistä, luonteista ja yhteiselosta. Rakkaudesta.

Vaan kukapa opettais mulle jotain kevennyksestä? No ei ainakaan Jutta! Katselin eilen meinaan niin tyytyväisenä "Jutta ja Puolen vuoden superdieetti" - ohjelmaa ja vetelin lautaselta samalla räiskälettä kermavaahdolla. Eikä tuntunut missään! Voi elämä!! Mutta hei, silti _oikeesti sanovien ihmisten oikeesti_ mä olen tehnyt sen ensimmäisen korjausliikkeen ruokavaliossani ( ja kyllä, siihen voi kuulua räiskäleitäjakermavaahtoakin joskus) ja puhtia piisaa, vissiin vähän liikaakin, kun mietin tätäkin blogipostausta, muah hah. Mutta nyt on ihan hyvä fiilis tän asian suhteen, vielä kun kaikki muut äänet mun pään sisällä hiljenis, ehhh hehh ja lakkais huutamasta sitä sulla-ei-ole-vauvaa - mantraansa ja kertois sensijaan mulle mitä mä nyt tekisin!

Joku se siellä telkussa sovittaa liianpieniä housuja. Mie pienennän hyvää tahtia omiani...

Ihanaista päivää teille kaikille, punnerretaan siskot päivä tehokkaaksi ja sitten nautitaan nassikoidemme seurasta. Heippa!

7 kommenttia:

  1. Kuin minun suusta tuo alkupätkä, mutta kyllä se elämä kantaa <3 Uskotaan ja luotetaan siihen, että tälle "ylimääräiselle" ajalle tullee jotain muuta tilalle: vaikka harrastus tai sitten jotain muuta! Mulla alkoi nyt ne työt, ja tietty flunssa pukkas heti paikalle :/ Tsemppiä sulle (ja mulle) ja jos haluut enempi purkaa, tiiät osoitteeni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kitta, näin tehään! Yssessä :D kuten mun lapsosella on tapana sanoa (eli yhdessä) <3 Sulla on hei stressiflu! Mulle iski aina joku räkätauti kun menin kouluun pääkaupunkiin ja niitä parin päivän keikkoja oli senttäs hyvin epäsäännöllisesti läpi vuoden! Kiitos tsempeistä, samoin sulle! ;)

      Poista
  2. Ai aamut? Hui. Älä ees kysy :D En sit herännyt herätykseen tänään ja niin on kotona kolme yhden sijaan. Ne istui rivissä keittiössä tuijottamassa tiskikonetta...

    Toivon kyllä, että elämällä on muutakin annettavaa kuin jatkuvat syötöt ja vaipanvaihdot ;) Oudolle se tuntuu, kun talossa on vain "isoja" ja pienimmät puuttuu kokonaan, niin paljon aikaa ja tilaa... Mä kun saan satunnaisesti esimaistella tulevaa mukuloitten ollessa maailmalla. Ja millä sen tyhjän sit täyttää, kun kaikki on jo omillaan? Apuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori Sankari et tulin kysyneeksi *hups* :D aika liikkistä, mä näen sieluni silmin se porukan siinä tiskikoneen vieressä.... <3 Joskus käy niin että nukkuukukkuu!

      Voi apua, mun kroppa ei osaa olla ilman täytettä (siksi lätyt)! Joko sisä-tai ulkopuolella pitää olla joku lämmin ja pehmoinen <3 Joo, tää on niin tätä. Mä en osaa ees aatella ettei joku olis kotona, kun aina joku on. Just kysyttiin meidän koirastakin että miten se suhtautuu yksinolemiseen ja mun piti oikein miettiä, että onko se joskus yksinkin :D Hmm, mun biologinen kelloni on varmaan jotenkin viallinen, kun oon jäänyt tähän kohtaan <3 Mutta voimia sulle! Sekä päivään - että yöhön!

      Poista
  3. Ihana lättykuva!!! Oon maanantaista asti ollu mahataudissa ja nyt alkais niinku elämä voittamaan.... huh, tulin kurkkimaan uusimpia postauksia =) et tätä mulle kuulee =) Muksaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, *taputtaa olallesi desinfioidulla kädellään*, otan osaa, toivottavasti nyt menis äkkiä ohi!!! Joo tosi ihana lättykuva, kyllä on pian sellaiset lätyt mahan kohdalla että huh huh! (entisten lisäksi). Mutta olihan hyvää, täytyy myöntää - vaniljasokeria vielä kermiksen seassa.... nammmmm! *ai miten niin olen sönyt pelkkää pinaattia "lounaalla"* . Joo mä niin koitan, mutt siitä en luovu ikinä, ettenkö vähän nauttis välillä ruuastakin. Se kun on niiiiiin hyvää!

      Koita sä pärjätä, ja parantua ja kaikkea sitä semmosta <3 Mukavaa loppuviikkoa!!!

      Poista
  4. Voi ei,toi sun kirjoitukses sai mut melkein itkemään ;) Niin näitä mun tuntoja kuvasit ihan suoraan sydämestä,että "raastavaa" kipua vaan tunnen <3 Aikaa ku riittää,huomaaki,ett tulee myös mukavuuden halua lisää,ihan hävettää...
    Meillä sujuu aamut...no eipä voi sanoa,ett koskaan kunnolla..Väliin niihin narinoihin tahtoo väsyä...Huoh,mutta semmosta se on lasten kans joskus ;)
    makkee ei vaan maistu...siltikää ei paino puttoo...

    VastaaPoista