lauantai 24. tammikuuta 2015

Ystäväni keskiöni

Tiedättekö sen tunteen, kun huomaa olevansa ystävyyssuhteessa sellaisessa suojelijan roolissa. Hoivaajan. Kun toisella osapuolella on rankkaa ja hankalaa ja silloin sinua tarvitaan kertomaan, että kaikki järjestyy. Sinua tarvitaan lähettämään tsemppiviestejä, ottamaan iltaisia tai varhaisia puheluita vastaan, kuulemaan juuri tapahtumahetkellä kuinka hankalassa tilanteessa voikaan ihminen olla.

Ja sinä teet kaiken tämän tietenkin, koska tunnet myötätuntoa ystävääsi kohtaan. Tietenkin! No voi sentäs. Kyllä se siitä. Onpa kurjaa. No kyllä sua nyt koetellaan. Levität ne kanaemon siipesi ja otat hoiviisi. Ja toinen kiittää itku silmässä, että kyllä helpotti. Että ihana ihminen. Ja sinä ajattelet että kunpa hällekin nyt päivä paistais.

Asiassa on kuitenkin toinenkin puoli. Tai oikeammin: sitä toista puolta ei edes ole. Kun (edes) yrität kertoa sinua painavasta asiasta, niin alkua pidemmälle et tahdo päästä. Joko toisella menee juuri sillä hetkellä niin surkeasti, että kuule nyt kun mää kerron sulle. Tai sitten sillä toisella menee just nyt aivan huippuhienosti ja kaikki on lintujenliverrystä ja sinitaivaita ja eihän tässä ehdi muuta kuin ilolauluja laulamaan ja älä sinäkään siellä märise vaan lähde tanssimaan sieltä masurkkaa!

Mutta kun menee hetkinen, niin olet taas tarpeellinen. Kuunteles nyt, kun kaikki on taas pielessä ja olen niin itkenyt tän asian takia! Ja mulla ei ole ketään muuta joka kuuntelis niin kuin sä.

Ja sinä olet, siellä ja täällä ja tarpeellinen. Jaksat kyllä, koska ystäväsi ovat tärkeitä ja tämä nyt on vähintä mitä ihminen voi tehdä. Kuunnella. Ja onhan sinulla itseäsi varten se metsä.

Tämä ei ollutkaan kirjoitus siitä, kuinka energiasi menee vääränlaisiin ystäviin. Tai että hyväksikäyttöä ihmissuhteissa on monenlaista laatua. Tämä oli kirjoitus siitä, että välillä väsyttää ja harmittaa, mutta ei se haittaa. Kaikki on silti hyvin.

**************'
Meillä on ollut väsyttävän ihanaa täällä. Väsymys on ollut ihan ylitsevyöryävää helpotuksen tajunnanlähtöä. Olen niin yökaudet kuopusta murehtinut ja nyt kun se kaikki on ohi ja lapsi on aivan superkunnossa, on lupa olla äidinkin naatti. On lupa nukkua niin, että mies väitti kuullensa kuorsausta vaikka mitään en myönnä *virn*. On lupa olla sohvalla ja kuunnella imurinvarrelle kiljuvaa lasta ja ajatella, että siinä se nyt metelöi ja on riehukalle ja meillä ei ole mitään huolenhäivää ja meteli ärsyttää korvia suunnattomasti. Kun tiedättehän, kun asiat ei ole kunnossa ja olet suunnattoman huolissasi, niin silloin sitä ajattelee että en saa ärsyyntyä nyt yhtään tuostakaan roskiksen tyhjentämisestä, koska. Tuo rimpulointi puettaessa ei saa sarvea otsaan, koska. Ikinä ei tiedä mitä tässä nyt on.

On niin suunnattoman helpottavaa olla ärtynyt tavallisiin asioihin, niin että loppujenlopuksi ne ei edes ärsytäkään. Yläkerrassa soi ihan liian lujalla The Final Countdown jonkun seiskaveen radiosta ja huoneiden yleinen järjestelyhetki kuuluu muuttuneen täysin lapasesta lähteneeksi pieneksi ilakoinniksi. Äiskän ja iskän vanhan sängyn joustinpatjat saa kyytiä rytkeestä päätellen! Joku taitaa huutaa jopa ai saakeli. Ei kyllä sais, mutta en kyllä mene korjaamaankaan. En nyt. Kun kaikki on hyvin ja ihan normaalisti rempallaan. Nyt nautin tästä ja koitan pysyä virkeänä iltaan asti, jotta olisi aikaa supatella miehenkin kans sohvan nurkassa kahdestaan jollekin tyhmälle telkkariohjelmalle.

Nyt on kuitenkin aika mennä pyykkisouvia suorittamaan, mies juuri kuskaa yhtä lasta lentopallo-otteluun (töihin) naapurikaupunkin ja joskus illalla hänet vielä haetaan takaisinkin. Sitten onkin se sauna ja lauantaiolo. Ei ole voittanutta just nyt!

Mukavaa lauantaita ihan kaikille!


18 kommenttia:

  1. Asiaa sä siellä juttelet, taas kerran. Sekin on oikeastaan hirveän jännä, miten se, kuka ei kuuntele, riippuu siitä, keltä kysyt. Mä en sittenkään ymmärrä, miksi ketään pitäisi kiinnostaa itselleen täysin ventovieraan ihmisen uusi hiusväri, esimerkiksi. Paitsi jos siitä kertova tuttava tahtoo itselleen samanlaisen... Emt. Toiset on hyviä saamaan toiset ulalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja toisien ihmisten kuuntelemattomuus on ihan nounou ja toisten taas asiaan kuuluva juttu. Ja se ei ole edes sietämistä, vaan sen tekee ihan leppoisasti. Hassua!

      Poista
  2. Jep. Niin tuttua. :( Noin minulle/meilekin kävi. Kun minä olisin tarvinnut kuuntelijaa, ei niitä sitten ollutkaan. Joko oli jotain muuta tai liian rankkaa kuunnella. Eipä ole paljoa huvittanut sitten senjälkeen kertoa mitään muutakaan syvällistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin en tajua sun ajatuksenjuoksua :) Mutta okei, ikävä että on ollut ikävä kokemus. Mun kirjoituksessa nimenomaan oli kuitenkin positiivinen henki, jossa kerroin että ei se haittaa.Tämä siis ei ollut kirjoitus vääränlaisista ystävyyssuhteista vaan erilaisista. Ja että ne on ystävyyssuhteita edelleen minulle, vaikka välillä olisikin vähän tyhjä ja sivuunsysätty olo.

      "Ja sinä olet, siellä ja täällä ja tarpeellinen. Jaksat kyllä, koska ystäväsi ovat tärkeitä ja tämä nyt on vähintä mitä ihminen voi tehdä. Kuunnella. Ja onhan sinulla itseäsi varten se metsä.

      Tämä ei ollutkaan kirjoitus siitä, kuinka energiasi menee vääränlaisiin ystäviin. Tai että hyväksikäyttöä ihmissuhteissa on monenlaista laatua. Tämä oli kirjoitus siitä, että välillä väsyttää ja harmittaa, mutta ei se haittaa. Kaikki on silti hyvin."

      Poista
    2. Mä tavallaan ymmärrän Etnaa, väheneehän ne kertomisen halut, jos aina tulee täystyrmäys, kun yrität kertoa jotain sulle tärkeetä. Että väsyttää, harmittaa ja tulee sivuun sysätty olo. Toisaalta, metsään menen mäkin sitten murheitteni kanssa (voi mä ootan hiihtolomaa, että porukka vähenee ja sinne oikeasti pääsee, kun ei täältä betoniviidakosta noin vaan mennäkään...)

      Haittaa se, ettei toiset kuuntele vasta sitten, kun ne yleisen syyttäjän tavoin käy päälle, ettei niille kerrottu. Siihen saakka voi olla kertomattakin ;) Jos jollain on niin rankkaa itelleen, niin mitä mä sitä enää pahentamaan tai toisaalta riemuakaan pilaamaan, jos mun annetaan olla pilaamatta. Nythän ei annettu, vaan se syy piti ihan välttämättä saada tietää...

      Teki niin tai näin niin no. Kumarrat yhelle, pyllistät toiselle. Hyvin on täälläkin toisissa suhteissa vaikka toiset ei niin suju.

      Poista
    3. Jep, mutta nyt mä tarkoitinkin ystäviä joiden kohdalla se ei haittaa :) for real !

      Poista
    4. Joo, siis toki on ystäviä ja ja sitten "ystäviä" ja sitten niitä joiden oletti olevan läheisiä (suku), mutta joille se toisen suru ja kriisi on vain liikaa - jopa niin liikaa että sanoo suuoraan ettei halua kuunnella tai keskustella asiasta. "Kerro jollekin muulle." Ei se ole ystävyyttä ja välittämistä. Ei minusta.

      Onneksi on niitäkin, joiden janssa jakaa ilot ja surut. :) Ja joiden kanssa on sitten kiva jutella kaikkea mahdollista mitä mieleen tulee tai mitä elämään kuuluu milloinkin. Ja joskus tosiaan työntää sitten ne omat murheet taka-alalle ja on olkapää sille toiselle.

      Poista
    5. Mä kyllä täysin ymmärrän mitä tarkoitat vaikka ensin sanoin etten - no lähinnä siksi että kirjoitukseni ei käsitellyt juuri tätä puolta suhteissa. Mutta sitten menin itseeni ja mietin että oikeesti mun täytyy lopettaa ennakkoluuloinen tapani lukea kaikki sun tekstit ja ottaa ne vaan sellaisinaan. Ja todella olen kuullut toisiltakin että jotkut "hylkää"ystävänsä kriisin hetkellä. Pöyristyttävää. En voi ymmärtää. Jokaisen puolitutunkin pitäisi silloin tukea! Mutta toivon että jäljelle jääneet on sitä kultaa? Mä olen ihmeekseni huomannut että ystävyyden eri tarkoitukset tulee esiin enemmän näin vanhempana (sori!oli pakko) ja sitä on niinkuin sitten joka tilanteeseen omansa, heh no melkein. Kiitos kommentista :)

      Poista
    6. :D <3

      Valitettavasti tosiaan liian usein noin. Juuri keskos- ja erityislasten vanhempien kanssa jutellessa aika monella on samanlaiset kokemukset tuesta ja sen saamisesta. Mullakin taitaa olla ns. eri ystävät eri jutuille. On vanhemmuuteen liittyvät, on opiskeluihin liittyvät, inttikaverot, luottamustoimiin liittyvät ja vapaaehtoistoimintaan. Vanhat kaverit on melkolailla jäänee, elämän tilanteet on vaan olleet niin erilaisia ja elämä heittänyt eri puolille maata ja maailmaa. Se on tosin välillä myös harmi.

      Poista
  3. Kaksplussan karuselli puuttuu blogistasi, jos haluat pelata reilua peliä ilman kiusaamista minkä ihan itse otit puheeksi niin kannattaa laittaa. Tämänkin tapasi mukaan poistat kun et kestä kritiikkiä, mutta tiedän sinun lukeneen tämän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa päiväjatkoa sinullekin <3 puspus!

      Poista
  4. Osui ja upposi siis. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä sinun viesteistäsi on tehty kyllä asianmukaiset ilmoitukset eteenpäin, että odottele vain ihan rauhassa siellä, kyllä suhun otetaan mahdollisimman pian yhteyttä.

      Poista
    2. Mitä väärää on jos mainitsee että kaksplussan karuselli puuttuu? :O Näköjään se tosiaan puuttuu, hassua. Löysin tähän postaukseen itse juuri karusellista se on ihan kätevä lukijoita ajatellen :) Kai se on jotenkin pompsahtanut vahingossa pois mutta sen saa varmaan kaksplussan teknisestä tuesta takaisin :) Ja mitä sun postaukseen tulee, tuttuja tunteita nuo. Itse olen elämässäni pyrkinyt jättämään semmoset ihmissuhteet taakseni jotka vie vain energiaa.

      Poista
    3. Se on se tapa, millä siitä mainitsee, jos sinä nyt tähän todella jotain selitystä kaipaat :)

      Poista
  5. Toivottavasti tämä ystävyyssuhde antaa kuitenkin edes joskus jotain (kuin vain aina "ottaa" sinulta), ettei sitten jossain vaiheessa käy niin, ettei enää pelkkä metsä riitä! <3 *murehtii* Mukavaa päivää ja toivottavasti pyykkikasat on huvenneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kitta <3 Tiedän mitä tarkoitat ja olen sillälailla kuulostelevalla moodilla sen suhteen :D Kiitos samoin! - ai jaa huvenneet! Joku täyttikin ne jo!! Hih!

      Poista