sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Wake up call

"Lapsen saa pois tietokoneelta tarjoamalla vaihtoehtoista tekemistä. Lapsen voi viedä metsään, uimahalliin, kirjastoon tai mihin hyvänsä tekemiseen, jossa lapsi ei käytä konetta elämänsä jatkeena. Ja tässä kohdassa tulee syyllistyä: viitseliäs vanhempi pistää itsensä likoon ja raahautuu kellumaan uimahalliin, vaikka ei yhtään kiinnostaisi. Laiska vanhempi antaa lapsen pelata, koska onhan sen helpompaa niin kun voi olla lapselle kaveri. Ei tule ristiriitoja, ei tarvitse uhkailla eikä huutaa kurkku suorana.
Toivottavasti kukaan vanhempi ei halua olla laiska tahallaan. Ihmisten elämäntilanteet ovat vaatimustasoltaan kuin yö ja päivä, toisessa perheessä on kaksi vanhempaa, joilla on omat ja keskinäiset asiat sen verran hyvässä kunnossa, että aikuisten tarmo riittää jatkuvaan aktiviteettitoimiston pyörittämiseen. Toisessa perheessä energia kuluu hengittämiseen. Siinä elämän epäreiluus kohtaa konsolipelimaailman järisyttävällä tavalla." 

Aamutallilta tulossa :)

Kerrankin kuulkaa otin ihan rauhallisesti, kun sain korviini silmiini  Sari Helinin (aka "Huono Äiti") kirjoituksen, josta yllä on osa lainattuna. Ajattelin, että tää pääkaupunkiseudun modernimarttahan saattaa tällä kertaa kirjoittaa jopa ihan asiaa, eikä sitä löysästi kärjistettyä lutinaa, mitä yleensä. No erehdyin, mtenkäs muuten.

Lapsi on jo kyllä jo alusta lähtien kasvatettu (tai jätetty kasvattamatta) aloitekyvyttömäksi lampioksi, jos hänet täytyy viedä vielä isona koululaisenakin (koska vain sen ikäisethän niitä pelejä pelaavat joista tässä on kyse, eikö niin, kaikki sarihelinit?) ulkopuolella olevaan maailmaan äidin tai iskän toimesta joka kerta. Jos hänellä ei ole kavereita, jos hänellä ei ole normaalia legojennypläyspuuhaa ja muuta tekemistä ollut pienestä lähtien tämän normaalielämän parissa, joka olisi istuttanut häneen kiinnostuksen siemen tästä hurlumheistä jo hamain aikain alussa. Miten näin on voinut käydä, varsinkin jos sen lapsen on kasvattanut akateemisesti koulutettu lastentarhanopettaja, varhaiskasvattajaksikin kutsuttu ammattilainen, johon ne lapset on pruukattu viemään jos itse ei ole ihan kartalla siitä lapsesta silloin alkumittaisena ollut? [Päästäänkö tässä siihen, että kotona villikkona kasvanut luomuliisa onkin kuitenkin saanut paremmat lähtökohdat elämälleen? En minä vaan tiedä, ehkä kaikki sarihelinit tietää senkin.Eiku.]

Minkälaisen mallin antaa vanhempi, joka menee hampaat irvessä uimahalliin liottamaan niitä henkisesti ja nähtävästi fyysisestikin velttoja lapsiaan, joidenka kanssa ei just sillä hetkellä haluaisi sitten olla? Sen paremman kuitenkin, kun se vanhempi joka viikkailee samalla ikuisia pyykkejä kotona ja jutustelee mukavia lapsensa päivänkulusta samalla kun punaposkinen lapsi pelailee koneella?

Viitseliäs vanhempi ei todellakaan tee asioita lapsen kanssa lapsen parhaaksi vaikka ei huvittaisi (koska lapsen paras ei koskaan ole vastentahtoinen vanhempi, ei edes vaikka aarniometsään veisit ja kuksalliset kaakaota keittäisit). Siinä vaiheessa kannattaa vetää henkeä kyllä kaksikin kertaa odottaen että negatiivisesti lapsiin suhtautuva olo menee ohitse - ja miettiä kelle vois ne rakkaudenhedelmänsä antaa eteenpäin, jos tuolta tuntuu kovinkin usein. Jos se oma (laiska?) aika on niin tärkeetä, että niiden (ihan itse tehtyjen, useimmiten) lasten hyvinvointiin liittyvät asiat on pakkopullaa, niin on täysin väärässä pestissä. Siinä yksi Huono Äiti-sanonta on pelkkä Huono Vitsi, varsinkin sanan äiti-osalta...

Sari Helinin kirjoituksessa myös kaverivanhemmuuden vastakohta on ristiriitojen melskeessä elävä uhkaileva huutaja- vanhempi. Nyt kyllä täytyy vähän ihmetellä missä pimeyden luolissa mahtaa ihminen rämpiä. Kyllä täytyy olla raskasta pelkästään hengittää, jos arki lasten kanssa on noiden  kahden välillä valitsemista! Miksi vanhemmuus ei ole lapsen kasvun ja kehityksen ihailua ja tukemista? Miksi ihminen ei ole onnellinen lapsistaan ilman mitään muuta syytä, kuin että he (lapset) ovat ?

Muotia on todeta, mitä tekisin toisin. Jos olisin sitä ja tätä nyt . Voin kyllä suorin hartioin todeta vastarantaisesti, että edelleenkään en lasteni aktiviteettitoimistoksi ryhtyisi, vaikka Sari Helin sanoisi mitä. Se ei tarkoita etteikö lapsen kanssa oltaisi, etteikö lasta autettaisi, tuettaisi ja seurattaisi pitkin matkaansa, osallistuttaisi elämäänsä. Mutta lapseen pitää senverran luottaa , että antaa heidän itse kehittää myös aktiviteettejaan. Jos joskus ei joku keksi mitään, niin armollinen joutilaisuus se vasta nannaa tekeekin. Adhd:n ollessa kohta kansansairauteen verrattavissa oleva ilmiö lasten ja nuorten keskuudessa, on hiljainen leppoisa paikallaanoleminen suorastaan tavoiteltava olotila. Lasta ei pidä treenata suoriutumaan leikeistään aina vain paremmin, ei pidä tyrkyttää ottamaan keltaista väriä käteen kun väritetään aurinkoa ja piltti puristaa nyrkissään sitkeästi sinistä, ei pidä hinata jääkiekkoharkkoihin, jos laps itse mieluummin lukisi kirjaa NHL:n historiasta ja osaisi ulkoa kaikki pelaajien tekemät ennätykset vuodelta äks ja yy.

Lapsi ei saa olla vanhempiensa materiaalia omasta vanhemmuudesta selviytymiselleen. Että mä olen tälläinen aktiviteetteja suosiva, joten mun mirkkuliisani käy sadassa viidessäkymmenessä taidepajassa joka viikko ja lisäksi puhuu hepreaa mulle aina keskiviikkoisin turvekylpylässä. Sinä et voi määritellä itseäsi ja titteliäsi (jompana kumpana vanhempana) muokaten lapsia sen mukaan, missä kohtaa hyvyys-vanhempi -asteikolla olet ja minne olet tähtäämässä. Enemmän se vaatii vanhemmalta, että antaa lapsen olla oma itsensä, kuin muokata siitä jotain muuta viemällä se naama molemmilla nurinperin halliin likoomaan. Enemmän se vaatii, että pysähtyy siihen kotoisaan hetkeen sen lapsen kanssa ja jutustelee maailmojen rakentamisista ja jalkapallojoukkueiden muodostamisista interaktiivisessa maailmassa, kuin sanoa että nyt mennään olemaan parempia ihmisiä tuonne vesisateeseen (josta voi sitten vaikka postata kivoja kuvia ja tunnelmia joka mediaan saaden entistä enempi nostatusta statukselleen).

Peleissä on niin paljon hyvää ja vieläkin parempaa. Kaikki, porkkanankin syöminen, on pahasta jos siitä tulee elämää hallitseva riippuvuus. Mutta porkkana tekee sulle todella hyvää oikein käytettynä, niin myös pelit. (voi sitä tietoteknisen oppimisen määrää ja englannin soljuvuutta, sanonpa vaan. Itse ihmettelin lapsuuteni ja nuoruuteni kasettimankan lyhenteitä RWD ja FWD. Nykylapset ei ihmettele, vaan ottavat käyttöön ja oppivat hetki hetkeltä lisää. )

Sinun kuuluu kunnioittaa lapsia ihmisinä, jotka sinä olet saanut luoksesi ja sinun pitää niistä huolehtia parhaalla mahdollisimmalla tavalla, ilman oman edun tavoittelua. Oli oma tilanteesi sitten mikä vaan ja elämäsi missä kännekohdassa vaan. Sinun tehtäväsi on ottaa selville siitä kotonasi asuvasta persoonasta ja olla sen fani numero yksi tässä maailmassa. Aina.

5 kommenttia:

  1. asiaa..ainoastaan tosta adhd.sta oon vähä eri mieltä..ikävää,jos siitä puhutaan "kansan sairautena"..mistä tahansa vois puhua kansan sairautena. Ite ainaki oon tuota adhd-juttua seurannu ja seuraan edelleen ihan siitä syystä,ku omalla pojallani se on.(sehän on muuten periytyvää,siinä missä sydän-ja veri-suonisairaudet,diabetes jne)
    Mitä tohon pelaamiseen tulee,osoitan sormella sitä älytöntä väläystä,joka keksi nämä äly(ttömät) kännykät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tarkoitin sillä pelkästään sitä, että on niin yleistynyt tuo adhd että siihen pitäisi jo ryhtyä vastatoimiinkin, eikä pelkästään hoitamaan seurauksi. Ei ollut tarkoituksena mitenkään halventaa - vaan olla huolestunut! <3

      Poista
    2. Me ois saatu yhdelle adhd diagnoosi. Ja kyllä taas olis niin väärä ja turha tuolle tenavalle. On se ehtiväinen, en mä sillä, mutta ei sillä keskittymisessä ole ongelmaa. Lapsettomat terkkarit ja turhat tutkimukset, ärrinmurrin.

      Joskus meillä istutaan koko päivä ruuduilla, toisinaan taas ei ollenkaan. Valitettavasti noita aina vaan pelaavia lapsia löytyy jo 3-4v lapsista. Ja siellä kyllä se on vanhempien vika. (Kuka ne laitteet lapsille antaa?) anyways, meillä pelaaminen loppuu, jos siitä yhtään tulee riitaa. Harvoinpa siis kerrallaan pitkään pelaavat, koska tappelemattahan ei mikään suju.

      Poista
    3. No kämmin kommenttini jo jonnekin.... siis piti sanoa että mielenkiintoista tuo diagnoosin tarjoaminen. Olen muultakin taholta kuullut että "käydään hakemassa diagnoosi" jne. Eli kertooko tämä koko asian vaikeudesta, sekä meille että ihan lääkäreille? Että raja on häilyvä? Tämä tilanne todella pelottaa minua. Ja saa ihmettelemään missä mennään lasten diagnosoinnin kanssa ylipäätään.

      Joo siis tokihan pelaaminen on juurikin vanhempien kasvatuksesta kiinni. Kuten hengissäpysyminenkin ;) Meillä myös toisinaan pelataan, toisinaan ei. Ilman ongelmia.

      Poista