torstai 22. tammikuuta 2015

Uninen talo herää talviaamuunsa

Kylläpäs nyt on harmaata. Hyvällä tavalla silti vaan, kun on toistakymmentä astetta pakkasta, eli ei tällä sentäs vettä satele (vielä). Pienimmät nukkui sopivan pitkäänkin, toinen heräsi kyllä seitsemältä, kun koululaisia koputeltiin hereille (niitä ovia koputeltiin, ei meillä ole mitään otsankoputuksia sentäs otettu käyttöön, ahh hahh hahh), mutta jatkoi peitto korvilla unta köökin puusohvan uumenissa kaiken sen aamupalahässäkänkin keskellä. (no sillai kai ne on ennenkin nukkuneet, kun jossain pirtissä oli yks iso tila jossa sitten nukkuvat nukkui ja heränneet syöskenteli - tää on nykyihmisten humputuksia varmaan tää huoneisiin laatikoittaminen). Kuopus nukkui ysiin asti makkarissa niin sikeästi että, vaikka mä teinkin kaikkeni saadakseni sen hereille. Mun päässäni meinaan ihan niin kuin kuului sen hyminä sieltä ja rynnin paikalle laittaen valotkin päälle ja huomenta huutaen. Se mitään hymissyt vaan nukkui täysillä! Aika rivakasti otin askeleita taakse ja poistuin - ja jätkä vaan jatkoi uniaan. Hoh!

Eilen illemmalla meidän hurjat ulkoili alakoulun pihassa olevassa lumikasassa. Kaks ja puoli tuntia kasaan nousemista ja pehvan kannikoilla alas laskeutumista. Sitten jäätyi vahti ja piti kotiutua! Kuuma kaakao teki kauppansa kyllä kotona ja lätyt kermavaahdolla vasta tekikin! Joskus sitä rakastaa tiedättekö näitä hetkiä enemmän kuin pää kestää ja silloin tulee tirsu silmästä ihan vaan lätyistä ja kaakoistakin. Ja varsinkin punaposkista, jotka niitä autuaana suuhunsa vetelee.

Tänään me ollaan vaan kotosalla taas ja se on kuulkaa ihanaa. Kun pakkasta on näinkin verran, niin me lähdetään pienelle happihypähtelylle, jäät ei ole niin liukkaat ollenkaan kun on tarpeeksi miinusta mitarissa.




Nämä ihanat pakkaskuvat löytyivät albumien kätköistä. Ajan kulku on toisinaan kummallista käsittää: kuvassa olevat taaperot ovat nyt jääkiekkomailoineen koulussa ja meillä on lähes samanikäiset taapertajat täällä kotona. Kun samat haalaritkin on kierrätetty pikkuveljille, voisi kuva aivan hyvin olla tästäkin päivästä. How cool is that!

4 kommenttia:

  1. Kauniita talvikuvia!
    Turun suunnalla pakkasta on vain 5 astetta ja lunta satelee hiljalleen. Piti mennä tänään työkaverin kanssa avantoon, mutta olin äärimmäisen onnellinen kun hän joutui perumaan. Mulle alkoi pukata flunssaa. Olo on nuhju ja yskittää. Taisi se alokkaan yskä olla tarttuvaa sorttia.
    Mukavaa talvipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Mie oon kerran ollut avannossa ja siitä jäi kyllä vähän vilpoinen muistikuva -johtuen varmaan siitä että meillä ei ollut mitään saunaa siinä, vaan autolla ajettiin kotio saunomaan ystäväni tykö silloin. Oli vähän vilakkaa, ainakin se riisuminen ennen avantoonmenoa siinä talvimaisemassa! Parane! Flunssat on peestä.

      Poista
  2. ihania pakkas-kuvia :) ois voinu luulla,ett' ois tältä talvelta ;)

    VastaaPoista