lauantai 17. tammikuuta 2015

Multa pääsi landepaukku!

Kun tässä (mun mielestä ihan sopivankokoisessa) suurperheessä häärii ja touhoaa, niin välillä tiättekö tuntuu, että syttyy laturin valo aika tiuhaan vilkkumaan. Että jos et nyt kytke ittees johonkin virtaa antavaan laitteeseen, niin simmut sammuu siihen paikkaan. Yleensä kattoen akku ei edes pienene siittä perheestä, vaan kaikesta ulkomaailmasta tulevasta sytkykkeestä. Vanhempainvartti siellä, anna aikaehdotuksia tähän lappuun seittemän. Yhdistyksenjohtokunnan seuraamistalkoomishallituksen kokoontuminen täällä, muista keittää satalitraa kahvia ja leipoa kuussataa pullaa ilman jauhoja ja mausteita, kiitos. Koulutuksenjärjestämisen ryhmäkeskustelun päätöslauselman julkistaminen - muista tehdä se päätöslauselma herranjestas valmiiksi. Käy kaupassa - muista tarjoukset, vitamiinit ja kaikki mahdolliset rajoitteet mitä mielees nyt tuleekin. Urheile - muista hikoilla, hymyillä ja pursuta positiivista energiaa. Kyläile - ole sosiaalinen, ymmärtävä ja vuorovaikuttava ystävä.

Kokoajan jottain joka nykii hihasta. Silloin on aika. Mennä pihalle.

Mun lataamoni on siis todellakin mettässä. Niin syvällä siellä vihreessä kuusikossa, ettei kenkään näje eikä varsinkaan kuule. Siellä sammal kuhisee ja latvat taivasta hipoen paljastaa hiljaisella heilumisellaan jotta tuuleeko, ittessäs et sitä tunne, koska oot siellä niin suojassa. Ja jos harmaalla on viiskytä eri sävyä, niin vihreellä on vähintään saman verran! Kivet on toiselta puolelta harmaassa jäkälässä, toiselta vihreessä sammaleessa. Kosteassa, pehmeässä, kuin pesusienessä. Puolukanvarpuja, mustikanvarpuja, muutama sananjalka aina siellä täällä. Polku kumahtelee, jos lujaa astuu - ei pidä ääntäkään, jos hiljakseen mennessään tallailee. Välillä alkaa soida koveneva suhina, joka muistuttaa kaukaisesti jonkin suuren veden ääntä, valtavaa kuuroa johonkin pintaan, tasaista ja rauhoittavaa. Ja kuin hanaa hiljentäen, sekin hiljenee, vaimenee, kunnes ei kuulu taas mitään. Se oli tuuli, joka latvuksissa kävi. Mittään et tiennyt! Ja sua hymyilytti.

Siellä se mun sieluni pötköttellee, vetää lonkkaa ja kääntää nautinnollisesti kiskotellen kylkeä vaan. Monessa paikassa pää tyhjenee lujaa vauhtia vilkottavista ajatuksista, mutta mettässä mun ajatukset saa oikeat raiteet. Ne niinkun järjestyy ihan ittestään paikoilleen, kukin omiin nimilapuilla varustettuihin lokeroihinsa ja kaikki on niin tyyn ja sees.

Onk sulla jotain paikkaa, missä sää lataannut?

Mun tuli tänään hyvä mieli, kun haistoin kuusen oksaa pihalla. Häivekin riittää, joskus.


8 kommenttia:

  1. niin se mullaki on lataus-paikka tuolla luonnon keskellä! eikä sen tartte aina olla ihan umpi-metässäkään,vaan jossain,jossa saa olla rauhassa muulta hälinältä :) ja ennen kaikkea ihan yksin !

    VastaaPoista
  2. Metsässä se on paras latauspaikka, ehdottomasti ilman puhelinta (eli puhelin kiinni) ja mahdollisimman kaukana kaikesta. Tänään pakenin mun vanhemmille saunaan latautumaan, kun miehen vanhemmat tuli muutamaksi tunniksi vahtimaan kaikkia lapsia. Sekin siis toimii. Kunhan on muutama tunti tyhjää niin, että saa ajatella ajatuksensa (edes yhden sellaisen) ihan alusta loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sauna on toinen, se on vähän kuin jokaisen huushollin sisään rakennettu metsä :D Siellä puut eikun kiuas suhisee ja va ei taatusti puhelimet pirise! Tykkään kans. Meillä saunotaan lähes joka päivä. Aika mahtavaa että sulla on ollut toi hetki :)

      Poista
  3. Mä lataan akut päikkäriaikaan kirjottelemalla. Kuulostaa kyllä ihanalta toi sun latausnurkkaus =) superäitin rooli on rankkaa. Kaikki kun odottaa sitä parasta eivätkä tajua että äitikin väsyy.

    Muksaa lauantai-illan jatkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinpa mäkin osannut ensimmäisen kanssa rentoutua päikkäriaikaan! Et(te) tunnistais mua jos kertoisin mikä neurootikko olin silloin äitinä :D nimimerkillä istuin ulkona lapsenrattaita vahtien kaikki ne tunnit kun lapsi nukkui. Myös pakkasella, styroksinen kylmälaukun kansi takapuolen alla eristeenä etten jäätynyt kiinni penkkiin! Ja asuttiin siis rivitalossa jossa oli pihaa ja lapsi olis aivan hyvin voinut nukkua siinä ikkunassa kiinnikin - ajattelen minä NYT :D :D :D

      Lataus on ihanaa, joskus sinne meneminen on vähän kuin lenkkillemeno: tuntuu ettei nyt viittis eikä se kuitenkaan mitään auta ja niin edelleen. Mutta sitten siellä: aaaah. Mukavaa lauantaita sinnekin <3

      Poista
  4. Tällä hetkellä latauspaikat hukassa. Silloin kun on kokouksia, niin kokouksen ja automatkat yksin, yle puhe päälle ja se on siinä! :) Mut näin hätävarana menee bloggaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä enemmän sun täytyis niitä juuri nyt etsiä ja käyttää! Bloggaa kolme kertaa päivässä :D

      Poista