lauantai 31. tammikuuta 2015

Mitäs jos alettais

Leikitään, että minä olen tässä ja te olette siinä mun tässä kans. Ja me avataan yhdessä joku media, vaikkapa lehti ja luetaan sieltä juttuja. Ja sitten me puhutaan niistä jutuista.

Meinaan sitä jos tota minäkin olen sanoillani perannut, mutta joku tolkku niissäkin on kuitenkin kai ollut. Toisin kuin toisaalla on päässyt käymään. Ensin pilkotaan ja paloitellaan menemään lasten hoitomuodot ja sitten päästettiin ilmoille todellinen aivopieru diabeteksesta. Jutut on luettavissa blogeista Mamabear ja Under My Skin . Under My Skin- blogin bloggaaja joutui kirjoituksessaan tyypillisimpään bloggaajan kaivoon, mitä nyt vaan voi kuvitella. Kirjoitat siis hyvän jutun, tuot oman mielipiteesi esille ja aiheenakin on joku muu kuin pliis auttakaa mua ja sanokaa että siis ruskee vai tummansininen ripsiväri tän mun mekon kans. Siinä on joku hunaja salaisena lankana kuulkaa tuollaisella kirjoituksella oltava, kun niin paljon pörriäisiä säntää paikalle yhtä aikaa piikit tanassa. Joku lukee pari sanaa ja alkaa kertoa missä meni mäkeen. Toinen lukee vaihtelun vuoksi joka toisen sanan ja tekee saman päätelmän kuin ensimmäinen. Kolmas ei lue ollenkaan, vaan haukkuu muuten vaan, koska Eka ja Toka on sen kavereita ja niitä pitää kompata aina ja iänkaikkisesti. And it goes on and on... yhtä varmasti kuin Titanic kohti pohjaa. (Jos paikalle eksyy numero Neljä joka yrittää kompata alkuperäistä kirjoittajaa, niin varmuuden vuoksi sekin haukutaan. Koska kerta. Nih.) Bloggaaja parka pyytää yksi toisensa jälkeen lukemaan kirjoituksensa uudelleen väärinkäsityksien välttämiseksi, mutta hei words for you - ei ne lue! Niillä on rillit silmien edessä ja niissä rilleissä on laput päällä. Mamabearin tapauksessa kirjoitus lähti hyvin liikkeelle mutta ajautui pahasti sivuraiteille kirjoittajan itsensä näytettyä kuinka vähän hän tietääkään oikeastaan asiasta josta puhuu,- aiheenahan oli siis saako kaupassa avata pakkauksia  (ja antaa esimerkiks banaania sitä kinuavalle lapselle) ennen kuin on maksanut ne kassalla. Noooo, mites tästä nyt sodan voi saada aikaiseksi? No helposti (kaikki onnistuu, you name it and at least anonymous writes it). Kun mainitaan (bloggaaja käytti tästä maksamattoman tuotteen nauttimisesta nimitystä varastaminen) että tokihan se on kiellettyä , mutta. Jos on vaikkapa diabetes ja verensokerin lasku iskee siellä ostosten teon keskellä, niin tokihan sille lapselle (tai itselle jos siltä tuntuu kerran!) voi antaa imaisuja pillimehusta jotta tilanne pysähtyisi siihen ja perhe pääsisi normaalisti jatkamaan reissuaan kaupasta myös kotiin. Ei ei ei ei ei. Koska kun. Pitää senverta välittää lapsistaan että varautuu AINA (and she means AINA) jollakin hedelmällä tai muulla kun lähtee ikinä mihinkään milloinkaan ! Hänkin on osannut varautua kolme vuotta varavaipalla omiin mahdollisiin hätätilanteisiin *öhöm*. Lisäksi kirjoittajalla itsellään on raskausajan diabetes joten hän tietää kaiken ykköstyypin diabeteksestakin ja yleensäkin paremmasta äitiydestä sen asian tiimoilta.

[Jokainen tässä kohtaa jo tajuaa, ettei tiedä. Diabetes ei ole mikään leikin asia ja varsinkin lapsilla se on monestakin syystä hyvin hankala sairaus. Insuliinin kanssa kun pitäisi olla niin sanotusti etukäteen tiedossa paljonko tulen sitä seuraavina tunteina tarvitsemaan, jotta kaikki menisi hyvin. No, moniko tietää paljonko lapsi hypähtelee, jännittää, elbailee tai kirmaa noin niin kuin etukäteen? Siksipä kaikki riippuu arviosta ja koska lapset ei ole koneita, eikä kyllä aikuisetkaan, niin joskus arvio menee pieleen ja niitä korjataan annostuksilla jälkeenpäin. Ja ravinnolla. Ja koska se lapsi ei siis vieläkään kamoon hei ole mitenkään muuttunut siksi koneeksi, thank God for that muuten, niin siinä missä aikuinen alkaa tuntea että alkaakohan mulla sokerit laskea vai mitä tää tunne nyt on, niin lapsi kaivaa siinä vaiheessa vielä nenäänsä ja imeskelee palmikon päätä ihan tyytyväisenä. Sitten se olo VOI ISKEÄ siellä kaupassa ja jokainen joka valita saa, ottaa mieluummin sen elvyttävän annoksen ravintoa siinä KUIN pötkähtää lattialle silmät solmussa ja virkoo sitten ambulanssimiesten sokeritipassa. ]

Tässäkin asiassa jokainen tajusi kyllä asian ja pointin mikä siinä alkuperäisessä kirjoituksessa oli takana ja bloggaajan sokeasta pisteestä johtuen hän ei ehkä havainnut että siellä oltiin suurinpiirtein samaa mieltä *hirn*! Näinkin voi siis käydä, kun tilanne vie mukanaan. Mutta että vaarallisia piirteitä siinä mielessä ihmisillä vallalla, jos luulevat että kaikki tässä elämässä ja maailmassa on vaan siitä pelkästä omasta viitsimisestä ja tarkkuudesta kiinni. Jos olisi, niin monen moni erinäisiä sairauksia sairastavat lapsethan olisivat ihan pelkästään loistokunnossa, kun vanhemmat vaan vähän viittivät olla tarkkoina. Elämä on niin haurasta ja itsestä riippumatonta aika usein, että sehän tässä juuri pelottaakin - toisaalta, se tuo monelle toivoakin. No nyt meni syvälle. Ja ihan johonkin muihin sfääreihin. Mutta tämänkin blogin lukijoissa on ihmisiä jotka tietävät sydämessään sen epävarmuuden taakan, jota minä en tässä pysty mitenkään edes kuvittelemaan, vaikka kuinka muka yrittäisin. Tuhannen jaxuhalia heille!!

Mitäs te olette mieltä, miten te puhuisitte näistä meidän yhteisessä kahvipöydässä? Nolostuisitteko nuoren bloggaajan jurnuttamista, vai ajattelisitteko että kyllä Sip..elämä sitäkin opettaa? Vai ajattelisitteko että hyvä kun kirjoitti, onpahan meilläkin jutun juurta *heh*?

Minä ainakin kiitän heistä kumpaakin. Siitä, että kirjoittivat jotakin joka sai tunteita pintaan ja ihmiset terhistymään. Aina voi vääristä ennakkotiedoista poikia jotain hyvääkin, kuten sen oikean tiedon entistä parempaa esilletuomista! Ja todella toivon, että blogimaailman uusi henki alkaisi tästä pikkuhiljaa valjeta ja valkenisikin sellaisena raikkaana tuulahduksena erilaisista ajatuksista. Mutta että jokainen oppisi kuitenkin ensin lukemaan. Koska yhdenkään kirjoittajan ei tarvitse, ei pidä eikä ole syytä selitellä toisten ihmisten väärinlukemia tekstinkohtia. Jos ei osaa nähdä kokonaisuutta, niin silloin on kyllä peruskoulun käyminen vielä pahasti kesken. Mutta aina ei vaan voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Niitä varten on onneksi kommenttien poistonappula ja roskapostiksi merkitseminen, auttaa kummasti siihen ettei tarvitse jokaisen oksennuksia haistella.

No johan oli purkaus! Otatteko lisää kahvia *kohottaa pannua*?

15 kommenttia:

  1. pitääpä käydä lukemassa. Ja joo D1 on NIIIIIIN eriasia kuin D2. pikkuveljellä ykkönen ja sillä taas puolestaan palaa käpy aina kun eräs vanhempi sukulainen jolla d2 tulee neuvoon ja kuvittelee ykkösen olevan samanlainen ja sama kuin elintapasairaus d2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! Ja tosiaan noissa oli eri syyt miksi otin ne esille - toisessa se kirjoittajan ryöpytys, kun kommentoijat ei edes halua ymmärtää tai lukea tai molempia ja toisessa tosiaan tuo diabetesasia, joka sieltä kommenttien sivuraiteilta löytyy. Mä uskon että käpy palaa, kun mullakin palaa kun vierestä olen katsonut sekä aikuisten että lasten (vanhempineen) kamppailua tuon ykköstyypin kanssa ja sitten luen jonkun raskausdiabeetikon kertomusta kuinka ei ole unohtanut koskaan ottaa vaippaa mukaan reissuille - että sillä samalla tarkkuudella sitä diabeteksetkin hoidetaan (ja hänestä oli tulossa vielä jonkinsortin hoitoalan työntekijä....ääääk!). Ei siinä, ei sille mitään mahda jos ei tiedä, mutta pelottaahan se, ainakin mua. Että kuinka paljon maailmassa onkaan vielä tietämättömyyttä.

      Poista
    2. Joo, oli pakko kans käydä lukemassa... Tuo ehdottomuus/asiantuntevuus "yhden lapsen kokemuksella" on niin tuttua, taisin olla itse kutakuinkin (?) samanlainen joissain asioissa, apuva ;/ Mutta nyt kyllä on särmät hioutuneet ja ehdottomuus on enää luokkaa pyykinpesun tarkkuus tai jotain muutamia pikkupikkujuttuja, mut eiköhän nekin viimeistään esikoisen päästessä murrosikään (kunnolla) hioudu ;)

      Poista
    3. Mun täytyy myöntää, että mä olen vasta näinä viime-blogi-aikoina tajunnut tän sukupolvien välisen eron :) Mä jotenkin olin kyllä vähän neuroottinen yhden lapsen kans, mutta pikemminkin niin, että kaikki muut oli niitä jotka tiesi paremmin ja minä sitten toteutin noin kuuttasataa neuvoa päivässä parhaani mukaan..... :D

      Poista
    4. Kyllä mä tunnistan tuonkin ;) "Neuvolan sana on laki"-tyyppisen ajattelun esikoisen aikaan :D No, kakkosen aikaan jo tiesin, et ne on VAAN neuvoja, ei siis mitään "pakko toteuttaa"-juttuja, mut kyllä tekis niiiiiin monta juttua toisin jos sais esikoisen NYT :D :D Voi, tätä äitiyden elämänkoulua!

      Poista
    5. No mun pitää nyt Etnalle kommentoida, että vaikka mediasta saa helposti käsityksen, että d2 on elintapasairaus, niin ei sekään ihan niin yksinkertainen ja suoraviivainen totuus ole. Kyllä senkin voi saada terveellisistä elintavoista ja esim. hoikasta vyötäröstä huolimatta. Minua kun jurppii välillä se, että monet ovat tietävinään, että d2 on AINA "itseaiheutettu".
      Tämä oli nyt tällainen blogipostauksen henkeen mielestäni sopiva kommentti, eikä missään nimessä riidan haastamista. Hyvä postaus, Kupla <3

      Poista
    6. Tää oli oikein hyvä kommentti, kiitos siitä. Ja toit sellaisen asian esille, joka multakin oli vähän jäänyt unholaan. Hyvä muistutus! Eikä missään nimessä riidanhaastamista, älä sitä pelkää :)

      Poista
    7. Ano, aivan! :) Tiedän tuonkin. Tuo oma kommentti nyt oli tosiaan enemmän purkaus pikkuveljen tilanteesta. Kun siis tuolla sukulaisella kakkostyypin diabetes on saatu lievemmäksi terveemmillä elämäntavoilla ja painonpudotuksella ja hän sitten jatkuvasti neuvomassa muuten perustervettä normaalipainoista pikkuveljeäni kuinka pitäisi syödä terveellisemmin ja kiinnittää huomiota mitä syö ja miten liikkuu, jottei tarvitsi pistellä itseä niin paljon ja käyttää lääkkeitä. Ei siis tunnu tajuavan, että ykköstyypin diabeteksessä insuliinin tuotanto on loppunut kokonaan eikä käynnisty itsekseen edes niillä terveemmillä elämäntavoilla. Vaikka söisi kuinka terveellisesti pitää ottaa pitkäaikaisen piikin lisäksi vielä näyte ennen jokaista ateriaa, niiden päätteeksi laskea ruoan sokeriarvot ja sen mukaan laskea piikitettävän insuliinin määrä, jne. Ihan riippumatta mitä ja miten syö :)

      Mutta aivan totta, että kakkostyypin diabeteskään ei ole noin yksinkertainen. Kuten ei raskausajan diabeteskään. On paljon riskitekijöitä ja monia muitakin, jotka siihen vaikuttaa.

      Poista
  2. Sulla se on sana hallussa - eipä siis lisättävää.

    Musta on ylipäätänsä raivostuttavaa, että ihmiset hakee vertailukohtia "vääristä" asioista ja luulevat täten tietävänsä kaiken siitä verrattavasta asiasta - kuten nyt tämä diabetesjuttukin. Meidän lähipiiriin mahtuu myös eräs ykköstyypin diabeetikko, joka myöskin ärsyyntyy - enkä lainkaan ihmettele - suunnattomasti, kun osa porukasta kuvittelee tätä samaksi kuin kakkostyypin diabetes.

    Sinänsä tällaiset keskustelut ja kirjoitukset on silmiä avaavia ja tietoa lisääviä; ensinnäkin niitä käymällä ja lukemalla voi havannoida kuinka vähän tietoa ihmisillä tietyistä asioista onkaan - ja toisaalta niiden pohjalta voi (halutessaan) oppia uutta (mikä tuntuukin monesti tulevan tarpeeseen).

    Ps. Iltakahvit tuliskin nyt tarpeeseen, niin että vielä yksi kuppi, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janni, kyä me ollaan just samaa tieltä :) Ja keitin lisää kaffetta jotta kyllä piisaa * ojentaa kuumaa kuppia* <3 kiitos kun oot seurana!

      Poista
  3. asiaa,toden totta! sulla on sana hallussa,ihan oikeesti :) huumorilla höystettynä vielä ;)

    VastaaPoista