torstai 15. tammikuuta 2015

Kun bloggaaja ei riitä

Päätä särkee (alkava, mennyt ja uudelleen palannut flunssa), väsyttää, kämppä vaatii imuria ja rättiä. Nenäpotilas tuhisee ja ota siitä nyt sitten selvää että miksi. Raivo on hällä päällänsä jos nenää kenkään yrittää edes lähestyä. Äidin päätä särkee vieläkin enemmän.

Iltapäivällä tulee vieraita, koitetaan saada hyvä ja iloinen hetki aikaiseksi siihen!

Mutta nyt tekisi mieli mennä nukkumaan, yksin sänkyyn tyynykasa pään alla yskimään. Päästä ei irtoa mitään päivänpolttavaa ja fiksua yhdellekään sitä odottavalle, että miten sitä elämää oikein eletään. Perhe-elämää.

No näin.
Ei jaksa kirjoittaa niitä fiksuja, ei siivota energisesti hikoillen, ei hymyillä edes omille vitseille, ei leikkiä juuri tällä hetkellä. Silti kirjoitan, kohta siivoankin, hymyilenkin luultavasti ja lasten kans touhuaminen nyt on päivänselvää. Kamalasti sitä tuntee silti syyllisyyttä, ettei tämä päivä ole niin täydellinen kuin voisi. Kaikki samat elementit löytyy, mutta silti kaikki ei tunnu samalta. Mielessä käy, että joku toinen kirjoittaisi tästäkin aiheesta varmasti mukaansatempaavan innostavasti. Mutta mun elämää ei kirjoita kukaan muu kuin minä ja tänään se on tälläistä, tällä hetkellä.


Kun aurinko oikein paistaa, on kotihiirikin kultakutri! Tarsko muuttaa jonnekin epsanjaan? Jostain syystä olen tälläisen kuvan jonain päivänä ottanut.


Muissakin blogeissä (rivien väleissä ja ihan päälläkin) tunnetaan riittämättömyyttä kirjoittamisen suhteen. Lukijat kertovat, ettei tää nyt käy, mikä sulle on tullut ja kamalan huonoks on sun blogis mennyt viime aikoina.Sehän on kuin kertois jollekin ihmiselle, ettei tällä ole lupaa olla inhimillinen ihminen. Elämä ei kuulkaa ole yhtä rimpsakkaa riemurallia, jossa naama irveessä hymyillään ja kerrotaan ihkuvinkkejä parhaimpiin diy-projekteihin, vaikka olo olis ihan muuta. Tai voi jollain ollakin. Toiset kertovat näitä tarinoita elämänsä poluilta ihan sydämellään. Jos sydän tänään on kipuinen ja väsynyt, niin tämän parempaa ei irtoa.

Yllättävän moni lapsiperhe elää sitä arkea niin, että sitä joutuu välillä muistutteleen itseään niistä elämän iloista. Tokihan kaikki tietää sisimmässään lapsien ja läheisten tärkeyden, mutta kun on harmaa päivä ja päätä särkee tarpeeksi lujaa, niin ne ei ole ihan just ensmäisenä mielessä. Täytyy vähän muistutella itseään! Minä nyt päätän, juuri nyt, mennä halimaan noita ipanoitani (toinen just pyyhälsi ohi joulukoriste kädessä, toinen kromppaa legoja äänistä päätellen) ja miettiä mikäs mulla nyt olikaan huonosti. Ei voi olla mikään kovin suuri, kun tälläiset aarteet täällä on käsillä.

P.s. Kyllä tää kirjoittaminen on hei kova juttu: niin vain kokosin päänikin tämän tekstin aikana taas kuosiin :D Voin siis huoletta sanoa: KOKEILE TÄTÄ KOTONA...

8 kommenttia:

  1. Ja/tai shoppailu piristää aina (or not), mutta tsemppiä <3 Voi riittämättömyys, juttua riittää jos riittää ja jos ei kelpaa, niin menkööt lukijat muualle :D Aina on niitä iloisempia ja pirteämpiä blogeja, mitä voi lukea, mut tää on just hyvä :D äläkä muuta mitään, eiks niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitta <3 kiitti! Ja en tietenkään muuta, tää on mun elämää (halusin tai en eeeh hehehe) :D

      Poista
  2. Kyllähän niitä päiviä mahtuu jos jonkin moista. Eilinen oli taas semmonen huutokonserttipäivä kaikilla kolmella nuorimalla (me kaks vanhinta selvittiin joten kuten kiukuttelematta), että.. Tänään on himpun parempi päivä, joskin saamaton ja olen koko päivän yksin kun puoliso on ensin töissä ja sitten illan koulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Etna, aattele, pieni kommentti ja heti kuitenkin helpotti taas vähäsen :) kiitos vertaistuesta! Ja todellakin toivon jaksua iltaasi (asti) !!

      Poista
  3. Siis ei kenenkään blogiin voi mennä kommentoimaan, että onpa sun blogisi surkea. Aina kun huomaa, että toisella on jotain surua tai muuta murhetta, pitää yrittää tsempata tai jättää kommentoimatta.
    Toivottavasti saat kaikki hommat taas sujumaan ja flunssan taltutettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, arvaa Sari, useampikin bloggaaja on saanut kyllä kuulla tasonsa laskusta - ihmiset jaksaa yllättää! Kiitos sulle kanssakulkemisesta! Kyllä nää jo tästä ( mutta keuhkot kyllä kohta yskin pihalle, siis jos ei pää ensin ehdi haljeta). Mutta hyvä ruoka = parempi mieli...... :D * kuuluisat laihduttajan viimeiset sanat*

      Poista
  4. <3 sun blogis on sun blogis,kirjotat sinne sitte mitä tahansa ja miten tahansa...Aina sitä on kiva lukea ja jotain sieltä rivien välistä saa itelleki :) Elämähän on semmosta aalto-liikettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Suvi <3 Sitähän se! Nyt jo "aurinko"paistaa, vaikka tais kyllä jo laskeakin, mutta siellä rivien välissä nyt ainakin :D Hih!

      Poista