sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kertomus siitä kun ei tapahtunut mitään

Meillä on ollut mun unelmasunnuntai. Ja lauantai. Ja perjantaikin! Siis kertakaikkisen huippu viikonloppu. Mitä me sitten ollaan tehty, kun niin hienoa on mukamas ollut? No fiksuimmat katsoo otsikkoa uudelleen ja hoksaa ettei ne mitään ole tehnyt. Ne on vetäneet lonkkaa pitkin päivää ja nyt tää yks äiti on tullut nettiin asti kirjoittaan siitä (as if se ketään kiinnostais).

No niin justiinsa!

Perjantaina kävin ruokakaupassa. Ilmoitusluontoinen asia, ihan ehdottomasti! Mukana kolme tytärtä, siis kaikki kolme ihanaa tytärtäni. Vau. (käytiin me kahvilassakin ja syötiin kermapullat ja herkkukahvit, mutta älkää kertoko tätä mun kuntominuudelleni, se ei nimittäin vielä ole sitä hoksannut, koska olen vältellyt vaakaa kuin ruttoa. Noin niin kuin.). Net kaikki jotka manaa ja rytistää sieltä hampaidensa välistä, että koska tää lasten kans kaupassakäynti oikein muka helpottaa - niin tässä. Tässä vaiheessa tuntuu oikein helpolta. Kun mukana on 15v,16v ja yli kakskymppinen lapsi, niin hyvin sujuu ihan kaikessa rauhassa kaupassa kiertely. Kaikki kävelee jo itse, kukaan ei ryntäile päättömästi pitkin poikin ja karkkihyllyn kohdalla kukaan ei vedä pitkälleen lattialle. Jotta sitkaasti vaan ootatte, kyllä se aika sieltä vielä koittaa! (Mun elämähän on tätä sekäsitäettätätä, koska saan elää kohtauksia elämästä ihan minkäikäisten kanssa vain huvittaa! Ja ihan vaikka ei huvittaiskaan! Aatelkaapa!)

Lauantaina kävin kahvilassa (taas! siis nyt tää rötvästely saa loppua! *huutaa se kuntominä pienellä kimeällä äänellään jostain*. Ollaan niin kuin ei kuultais sitä.) ystävän kanssa. Tämäkin on kyllä ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia, koska yleensä en mene kahviloihin tapaamaan ihmisiä. Mulla on ne ihmiset aina olleet niin kuin jo mukana , kun astun sinne kahvilaan... *jatkaa hän kummallista selostustaan*. Nyt siis oltiin ihan liian kauan oltu näkemättä, monta lasta, menoja, sairasteluja, kiireitä, joulu, kaikkea-mitä-nyt-vaan-voi-olla. Mentiin ja kahviteltiin kaks tuntia ja taas keveni olo (ehh, siis henkisesti...ehhh....). Lauantai-illan kruunuksi saunottiin. Tadaa! How normal is that.

Sunnuntai, tää pyhä, on oltu kans vaan ihan näin. Aamu alkoi sillä, että kun tepsuttelin keittiöön, oli nuoriso tehnyt munakasta ja tarjoilivat mullekin. Enemmän kuin luksusta! Päivällä sitten syötiin äärimmäisen helposti itsekseen valmistuvaa kinkkukiusausta ja päiväkahville nuoriso teki köyhiä ritareita. Joo joo, mä yritän kyllä, mutta kun ne on niin hyviä ja ihania! Ne herkutkin! :)

Koko päivän meillä on ollut teemana legoleikit ja ne kolisee tuolla edelleen, kun annan korvieni hetkeks tarkentaa sinnepäin. Kun jälkikasvu on unten mailla, niin me mennään vielä saunaan istuksimaan.

En osaa sanoin kuvata kuinka tärkeetä tää aika on mulle, kun ei tapahdu mitään ja silti tässä on kaikki. Olen tietoisesti jarruttanut kaikkea menoa tälle vuodelle ja se tuntuu siltä, kuin olis lomalla joka päivä. (no ei ehkä sinä nenäpäivänä tuntunut, mutta...)

Tyytyväisenä päättää kertomuksensa hän tähän.

3 kommenttia:

  1. Nää on just parhaita päivän kulkuja nää. Ei mitään turhaa ahdistavaa tai ressaavaa.
    Ihanaa, että teillä on ollu tällainen viikonloppu!
    Meillä myös rennot päivät. Ja syötiin myös meillä tänään tuota samaa, ittekseen valmistuvaa kinkkukiusausta!
    Mukavaa uutta viikkoa koko perheelle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahh, se on niin herkkua! :D Kiva kuulla teidänkin rennosta päivienkulusta - energiaa ja letkeyttä tulevaan viikkoon <3 (ja kiitos <3 )

      Poista
  2. hengessä mukana,just sitä mitä marjaanaki sano :D ihanaa elämää parhaimmillaan ;)

    VastaaPoista