tiistai 13. tammikuuta 2015

Joskus asiat vaan


Eilinen päivä, niin. Se meni niin hienosti siihen asti kun lakkasi menemästä. Toisin kuin ehkä saattoi luulla, niin itselleni ei tapahtunut mitään kokkamoa, vaan asioita kerääntyi. Paljon. Kuinka ne osasikin. (tai tottakai ne osasi, onhan ne harjoitelleet sitä vuosikausia meidän kanssa). Noo, kaiken rompsun pohjalla oli väsymyskin. Olin nukkunut niin huonosti - tai siis mua ihan tosi häiritsee toi sanonta, koska jos mä nukkusin edes niin sehän ois siis hyvä asia.... - ja olin ihan naatti. Homma silti pelitti ja sain tosiaan ihania sinisiä kuvia pihamaalta näpsittyä ja olin niistä niin onnellinen.

Sitten kaikki meni huituralleen siinä samassa väsymyksessä. Mies oli ihan kuutamolla tietenkin justiin siinä hetkessä, kun olis kerrankin pitänyt osata hoitaa menot ihan itte iso mies. Pieneltä tuntuva asia, että mies nyt tunnin myöhästeli lasten kuskaamisista ja jätti yhden lapsen hakemattakin kotia sillä reissullaan, Minä kihnutin pakkasessa auton laseja auki pihaan jäätyneestä toisesta autosta, koska yksi lapsi piti hakea pysäkiltä ja mies oli siellä hukassansa. Kuopus heräsi unilta kiukkuisena siihen syssyyn tietenkin, minä avasin pikkuveijarin kanssa yhden keittiön laatikon josta lähti koko etupaneli kahvoineen irti melkein kuopuksen kaaliin, levittäen lattialle kaikki meidän talouden nounout: miljoonat kynsisakset, takkatikut, pinsetit, purkinavaajat, desinfiointiaineet, laastarit - ja jostain syystä noin miljoona lastua manteleita. Ne lävähti keittiöön kuin lumi lingosta. Siinä sitten laps huusi (pelästystänsä) ja minä huusin (pelästystä ja kauhua, kun näytti kuin laps olis laskeutunut takalistolleen niihin teräviin vempaimiin ja näytti ensin että se etulevykin olis mosahtanut pieneen päähän). No siinä sitä sitten setvittiin. Aika lopussa molemmat. Lapseen ei onneksi sattunut, mutta sitä tutkiessani huomasin sen mitä olin jo muutaman päivän ihmetellyt, lapsestani lähtevä oudohko haju tuli hänen nenästään.

Siinä sitten. Taskulampulla ja suurennuslasilla tiiraamaan sierainta. Jotainhan siellä oli ja syvällä. Jotain joka näytti vaahtomuovin ja kivettyneen pullataikinan sekoitukselta. Ja hyvin kiinnittyneenä ja märkivänä toisen sieraimen syvyyksissä.

Mahtavaa. Tenava oli siis tyäntänyt jotakin nenäänsä (ei kuitenkaan hernettä, vaikka se kuinka hupaisaa olisikin kaikkien mielestä). Koitin niistäjällä saada sitä pois sieltä, mutta siitähän seurasi vain raivokas vastustelu. Soitanpa päivystykseen. Soitan ja soitan ja soitan. "Tämä on vastaaja - vastaaja on täynnä".  Vihdoin: juu tarttis varmaan tehdä jottain, mutta täällä on kyllä nyt täyttä. Soita huomenna sinne ja tonne ja jos eivät ota niin tuu tänne.

No eihän ne ottaneet, kun ei mihinkään mahdu ja mihinkään ei ole aikoja. Silti kaikki ovat yhtä mieltä että pikimiten se pitää sieltä pois saada.

Aika monta tuntia vietimme aikaa pitkin sairaalan käytäviä, kunnes lääkäri uskaltautui hieman kurkistamaan sieraimeen, sai sen vuotamaan tuhottomasti verta ja toteamaan, että nyt ei kyllä nää tuleeko se imulla pois vai ei. Huomenna tuutte sitten jonotteleen uudestaan jos tuntuu tukkoselta.

*tässä kohtaa voisi olla kuva tuosta lapsestani, joka nenä turvoksissa ja verta valuen leikkii legoilla kotona*

Ai että jos tuntuu tukkoselta! Ehkä tuntuu, kun se on täynnä sinne sörkittyä verta. Mulla onkin täällä kotona sellaiset erikoislaitteet, että tiedän mitä siellä nenässä on sen tuhinan keskellä. Kunhan kokeilin vaan , että tietääkö lääkäritkin.


Tässä se urhea pikku possu eikun poikanen syö silti kiltisti, kun nälkähän siellä matkassa tuli pelkällä banaanilla ja pillimehulla. Mutta kanssajonottajat kiittelivät poikaa seurasta ja kertoivat, että heidän aikansa oli kulunut mukavasti, kun pieni siellä piti ohjelmaa yllä ja oli niin ihanana vallan.


Äitikin oli ylpeä ja iloinen pienestään. Ja umpiväsyneenä, mutta ei enää ihan totaalisen loppuun nuupahtaneena jaksoi tehdä vielä ison satsin ruokaa isolle satsille kotiutuvia isoja koululaisia. Tuolla ne nyt hiihtää, hassut, ulkona. Ja kohta osa menee luisteleen.

Nenäpotilas purkaa lautapelilaatikkoa ja käy antamassa puiselle koiralelulle suukkoja tämän tästä. Jonain päivänä ehkä minäkin tästä taas toivun, vaikka flunssa on uudelleen iskemässä ja väsymys on niin järkyttävän valtava, että silmät tuntuu rutikuivilta vaikka niistä vuotaa kokoajan vettä.

Joskus näitä päiviä vaan on, kun kaikki kasaantuu.

10 kommenttia:

  1. Miten pikkuinen nyt voi? <3 Toivotaan seesteisempiä päiviä itse kullekin, kyllä nuo kasaantumiset vois jättää aina välillä kasaantumatta... Mä ekaks tosiaan luulin, että sulta meni selkä, kun pihalla loikit ja kuvasit innoissasi... Parantumista ja tsemppiä <3 (vaikka on vasta tiistai - mä olin jo keskiviikossa tänään, plääh!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä - hän voi ihan hyvin, paitsi nenä on turvonnut ja täynnä jotain ja me ei todellakaan tiedetä mennäänkö me taas aamu kahdeksalta päivystykseen istumaan viideksi tunniksi tän asian takia... huoh. Joo mun eilinen teksti jäi niin lyhyeks, kun mä jotenkin "katkesin" :D henkisesti siinä kohtaa <3 Ai niin siis nyt on tiistai, miten mäkin ajattelin että on keskiviikko!

      Poista
    2. Noita päiviä... Toivottavasti jo hellittää pian moiset kasaantumiset. (Meil on nenässä yleensä legoja, ja korvissa pumpulia tai vessapaperia...)

      Poista
    3. Joo siis tää on ollut täys yllätys että on salaa jotsin nenäänsä laittanut koska korviin on kylöä kovastikin kaikkea työntää, makaroneista lähtien. No pitihän tääkin nyt kokea, kun ei seitsemän edrllistä ole moista keksineet :D

      Poista
  2. Voi Pirpanaa ♡
    Joo, noita päiviä jolloin ASIOITA kasaantuu, pakkaantuu, vyöryää, syöksyy päälle..... ja miks aina silloin myös se rakas kumppanikin häkeltyy ja hahkavuntuu. .... onnex noita ei oo ihan alvariinsa. Ja onneksi se kamelin selkä vaan rusahteli, eikä tykkänään katkennut.
    Seesteisempää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Marjaana <3 tosiaan onneks näitä nyt suht harvoin on ja selkäkin vielä kesti * kohentelee kyttyröitään* :D kiitti!!

      Poista
  3. tsemppiä! pienet ne kerkee,voihan elohopea sentään :( toivottavasti näyttää jo paremmalta elo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää aamu on jo ihan valoisa <3

      Poista
  4. Voi apua. Onneksi meillä ei pahemmin ole kukaan tunkenut mitään minnekään. Joskus esikoinen laittoi puolukan nenään mutta sekin saatiin onneksi itse pois. Toivottavasti teillä on jo nenä kunnossa.
    (Löysin blogisi joitain hetkiä sitten ja sait musta oitis uuden lukija).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Helinä ja tervetuloa!! Kiva kun olet täällä :) voihan puolukkanenä, mä niin pystyn kuvitteleen kuinka se houkuttaa kokeilemaan :D meillä kahdeksasta lapsesta siis vasta tämä viimeinen hokasi tämän nenäjemman :D mä kuulin sairaalan odotushuoneessa tarinan lapsesta joka oli laittanut pikkuauton muovisen ikkunan nenäänsä jollain konstilla ja se olikin pahempi juttu kun oli teräväreunainen esine! Kaikkea sitä... huh hei! Meidän potilas tuhistaa nyt mutta illalla ei tuhissut joten diagnoosini on että siellä on nyt sitä ronkittua verta kääk kuivettuneena. Ja tällä meen taas kunnes teen jonkun toisen diagnoosin :D

      Poista