sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Ei se ole pelkkää puhetta

Sinun arkesi on jonkun lapsuus - sanotaan julisteessakin. Ja jokainen miettii nyt sitten sinällään, että minkälaisen arjen siitä tekee kenenkin lapsuuksille. Minua on nimittäin alkanut ottaan päähän naisten (kyllä, NAISTEN!) pelastakaanytmutäitinätältäkauheudeltatäältäkotoa - huutelut, kun niissä ei ala enää olla lainkaan sitä lasta missään kohtaa agendaa.

Ja ken luulee, että sanoisin etteikö mielestäni äiti voisi väsyä tai jopa sanoa sitä ääneen, on väärässä.
Ja ken luulee, että vastustaisin naisten ja äitien välistä emansipaatiota tai hätäkahveja tai mitä vaan tukiverkostoja, on väärässä.
Ja ken luulee, että väittäisin kaikkien äitien ajattelevan vain itsejään eikä lainkaan lapsiaan, on väärässä.

(eiköhän kolme ja-sanalla aloitettua virkettä ala jo riittämään)

Puhunkin nyt niistä jotka oikeasti ajattelevat vain tseään. Kun on oikeus kerta, niin sitähän käytetään! Kuka ei ole pullantuoksuinen äiti omien sanojensa mukaan (ja mikä selitys ja mille tämäkin nyt jukolaare on, kysyn vaan!), kuka nyt vaan ei muuten näe itseään siellä vaippakattilaleikkiympyrässä enää vauvavuotta enempää, kuka kokee että urajuna meni jo ja sen perään on suorastaan juostava, Hetinyt!

Sanotaan myös, että johan mä tässä olin kotona esikoisen ja vaikka minkäkoisen kanssa. Että vaikka se omatekemä kolmonennelonenvitonen oliskin vielä puhekyvytön vaappuankka, niin kun minä olen niin kyllästynyt! Niin siis tällä lapsella ei ollut kuitenkaan sitten niitä samoja oikeuksia kotonaoloon tai äidin läsnäoloon kuin niillä muilla? No mitäs pienistä. Monet käyttää myös tuossa edellämainitussa tilanteessa valttikorttina miestä! "Isälläkin on oltava samanmonen mahdollisuus kokea tämä". Siis what? Kokea mikä? Lapsen elämä? Lapsuus? Jokainen noin ajatellut tarkoittaa todella, että saa toikin juippi välillä nähdä mitä tää on mulle ollut nää kiduttavat vuodet ja sitäpaitsi mää haluan työkaverit jotka ei kuolaa ja syödä lounaani rauhassa. Puhukaa gaaddämit oikeilla nimillä!


Missä kohtaa se lapsi oikein unohtuu, se lapsen näkökulmasta katsottu tilanne? Siinäkö, kun ei enää jaksakaan olla antava osapuoli, vaikka silti on tullut lapset maailmaan väännettyä? Kaikki on vaan joku vaihe jossakin naisihmisen elämänkaaressa ja mä oon siis niinku tän vaiheen jo nähny *daa*. Kun sanoo lapsenkin voivan paremmin kun sillä on tyytyväinen (työ/poissa kotoa oleva) äiti, ei se todellakaan ole lapsen todellinen etu mitä sillä tarkoitetaan. Tokihan sairaan lapsen on parempi olla sairaalassa saamassa hoitoa, kuin jossain muualla ilman hoitoa, mutta kaikkein paras lapsen olisi olla terve - näinhän tää ajattelun pikku kukkanen menee. Sama jutunjuoni siis tässäkin asiassa: toki sille lapselle tekee hyvää olla edes jonkun tolkun ihmisen seurassa elämänsä päivät, mutta kaikkein parasta sille olis oman äidin seura. Äidin oma asia on sitten onko hänestä siihen vastaamaan. Jos ei ole, niin aika monta ihmistä tässä maailmassa kokee äitiyden yllättävänä, esimerkiks noinkin kuin kolmannellaneljännellä kerralla. Kun niitä lapsia ihan tieten tehdään, mutta sitte kyllästytään kotiäitistatukseen kuin vanhansesongin sisustukseen ja se nyt vaan ei käy, enää. Ei, ei meillä, johan tätä oli aikansa. Paskat!

Nyt jokamuija joka on itteensä vain aatellut vetää itteensä senverran paidankauluksest ylemmäs, että voi testata onko sitä selkärankaa vaiko eikö sitä ole. Jos pysyt kasassa, niin sitten sä et ala yhtään siinä ruikuttaan, vaan kokoot ittes ja olet läsnäoleva äiti. Sillekin lapselle, joka on tähän maailmaan pyytämättään tullut sun elämänvaihees häntäpäähän, sille lapselle jolle et enää niin jaksais etkä viittis ja sille lapselle, joka on se motti sun suuren ja mahtavan ja sulle niin paljon muka enemmän antavan urasi tiellä.

Ole! Jos et sä ole, niin vapaaehtoisia kyllä löytyy siihenkin jobiin.


P.s. Teillä lukijoilla on huima vapaus. Saatte miettiä ja päättää ihan itse, otatteko itseenne, oletteko samaa tai eri mieltä, pidättekö tätä jonain oman kilven kiillotuksena vai kenties itseironisena puheena itse itselleni - valinta on teidän.

14 kommenttia:

  1. Kyllä sulla ihan hyvä pointti on :) Mutta hyvä pointti on siinäkin, että hullusti menee, jos sen 20v/kersa oot vaan äiti. Jos sieltä kotoa ei oikeasti koskaan pääse mihinkään ilman lapsia, eikä siellä edes saa yhtä järjellistä ajatusta loppuun ajatella, niin kyllä ymmärrän töihin pakenevia.

    Tällä kertaa en tahtois töihin nyt vielä. Mutta aivotoiminta on palannut vaatimaan jotain haastavampaa tekemistä kuin vaipanvaihtorytmit tai edes alakoulun matikka... Mä en oo kohta vuoteen ollut missään yksin, hyvä jos ees vessassa. Saati käynyt yhtään oikeeta keskustelua ihan vaan aikuisseurassa alusta loppuun...

    Ois tiiätkö hyvät ideat tarpeen. Kun ratkasu ei aina ole se jätä muksut miehelle/mummolaan eikä ees mitäs läksit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sä tuskin ootkaan niitä jotka ei ajattele lainkaan lapsia :) Mutta saanks mä kysyä mikä sulla siis on siinä, ettet sä pääse tai mee hakemaan seuraa jostain? Siis eikö ole mihin menis vai...? Mä olen sellainen lonely rider ettei oo tosikaan. Tykkään ihan hulluna olla ihan vaan ittekseni, vaikka sitten puuliiterillä. Toinen puoli minussa on yybersosiaalinen, aina jokapaikassa häärimässä lapset helmoissa, omat ja muiden. Näiden välillä mä sit elän, suht tasapainossa tällä hetkellä. Etsi se sun juttu ja tee niin!

      Poista
    2. Vähän sitä, ettei ole mihin menis ja toisaalta mun pitäis aina ottaa kersoja mukaan. Joko siellä minne menis kysellään niitten perään, tai sit mies ei vaan pystyjaksa. ENkä kyllä ihmettele sitä sen eipystyjaksa, kun se kuitenkin meitä kaikkia niin hyvin jaksaa ja pystyy :) Eihän noi isot sen kumminkaan ole, vaikka niitä hoitaa kuin omiaan.

      Enköhän mä mun älyä haastavan jutun jonku kehitä. Muutakin kuin vaatebudjetteja tai pianon soittoa ;)

      Poista
    3. Ookkei :) Mä vähän pysähdyin, kun ajattelin että nomitäihmettä. Suoraan sanottuna ekaks mietin että kaikista maailman ihmisistä sulla on taatusti mies joka pystyyjaksaa. Sitten mä menin tyhmään itseeni ja mietin oikeastaan toisinpäin, ehkä just sulla on niin laajat siivet että sun mies voi olla myös pystymättäjaksamatta. Siis jos ymmärsit mitä tarkoitin, kaikella ihailulla sanottuna pelkästään :) Hmm, varmaan hieman kinkkinen tilanne sinänsä, toisaalta, aika kuluu, kyllä se siitä (kamala sanonta, tiedän sen kyllä itsekin, mutta joskus sekin on totta). <3

      Poista
    4. No se on totta, että aika kuluu ja lapset kasvaa ja mahdollisuudet sitä mukaa :) Noi pienetisot on niin ihania olleet, kun on lomalla pelailtu lautapelejä ja vaikka mitä. Ja kuin noi muksut pelaa yhteen pussiin. Kyllä siinä on sitä jotain, jolla jaksaa, kunhan välillä niin perusteellisesti turhauttaa (ja tänne sitä sitten puran enkä omaani pelkästään).

      Poista
  2. Osittain samaa mieltä olen. Eilen vetäisin hernettä nenään,kun joku äiti vei esikoisen päiväkotin ja on itse vauvan kanssa kotona. Sitä en ymmärrä lainkaan. Mutta osan on ihan vaan pakko mennä töihin sen rahan takia,vaikka ei niin haluaisikaan. Minun ainakin on mentävä,kun tipahdan kotihoidontuelle,ei sillä summalla paljoo lainoja maksella... mutta onneksi sain sovittua niin,että teen töitä miehen töiden ohella,ettei lapset mene hoitoon. Saatanpa olla huono äiti jonkun mielestä,,mutta kyllä minä tarviin myös muuta kuin kotoilua. Haluan antaa myös lapsille esimerkin siitä,ettei se ole vain miehen homma käydä töissä. Kun osa niin kovaan ääneen sitä tasa-arvoisuutta huutaa,naisten pitäisi saada yhtä sun toista,kun miehetkin saa. Niin välillä myös näin päin,ei ole vain miehen harteilla se perheen elätys tai minun harteilla lasten hoito. Molemmat käy töissä ja hoitaa lapset. Ainakin meillä se toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tuostahan on itsekkyys kaukana, mä ajattelinkin että kai mun lukijat on senverta fiksuja, että ne tietää että kyllä mullakin ne realiteetit on tiedossa kuitenkin :) Hyvältä kuullostaa sinänsä toi systeemi.Ja tohon alkulauseeseesi: mä olen kyllä niin samaa mieltä. Jos ei siis ole mitään kehityksellistä syytä, niin en ymmärrä todellakaan kyseistä asiaa. Mutta selityksensä heilläkin on, ainakin omasta mielestään...

      Poista
  3. Minun ajatuksiani kotiäitiydestä, joita takana on 12-vuotta, voi käydä lukemassa täältä
    melskelanlapset.blogspot.fi/2014/09/ajatuksia-kotiaitiydesta.html
    Samoilla linjoilla mennään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkuu, kiva kun kommentoit, menen lukaisemaan heti kun tästä pääsen (pikkupomo kutsuu just nyt!) :D

      Poista
    2. No kävinkin nopeammin kuin luulinkaan ja oi kuinka hienosti olit kirjoittanut! Ihan sydän pakahtui, olen täysin samaa mieltä <3 Ja mitä kuvia siellä oli, mulla melkein tuli tippa linssiin kun katselin niitä, jotenkin niin herttaisia ja aitoja <3

      Poista
  4. Jännä, miten nämä asiat vaan saa tämänkin kommentoimaan sinne tänne, vaikka kotiäitiydestä on jo melkoisesti aikaa. Nimenomaan kotiäitiydestä,"vaankotonamuksujenkanssavapaalla"-äitiydestä. Täytyy sanoa, että kauhulla ja kiukulla kuuntelen nykyisiä hiekkalaatikko juttuja, "mulla on kato oikeus omaan elämään" jne. keskusteluja. Kösses,kyllä tämän keski-ikäistyvän kolmen äidin otsasuoni alkaa pullottaa sen itsekkyyden äärellä,ja pelko, pelko siitä, minkälaisia taimia täällä kasvatetaan.
    Kiva käydä kurkkailemassa sun blogia, saa hymyn huulille :) ja jotenkin kaihoisan mielen,meillä nuorin viettää kesällä rippijuhlaansa. Kokemuksen pohjalta;jos lapsia on hankittu,niiden penteleiden kanssa pitää olla.piste. Hups, tulikohan taas turhan kukkahattutätimäisesti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, Maria , kun kirjoitit ja olen kyllä täysin sun kanssa samaa mieltä, kuten varmaan huomasitkin :) Eikä mitenkään liian kukkahattutätimäisesti, tai siis, mitäs pahaa kukkahattutädeissä on :D

      Poista
  5. Huvittavaa muuten :D nimittäin se,että mä varsin tein testin,mikä ammatti mulle sopisi parhaiten. Haa,no virallisella kielellä lastenhoitaja/perhepäivähoitaja jne...Elikä äiti :D Paras virka naisen elämässä,mitä voi olla <3 Enkä antaisi päivääkään pois ;) Kyll sää sen tiiät :P

    VastaaPoista
  6. Rauhottuisit vähän, vaikutat kovin vihaiselta ihmiseltä useammassakin tekstissäsi. Kaikesta ei kannata tuntea maailmantuskaa, tuntuu elämä sen jälkeen paljon kevyemmältä. Etkö kestä kritiikkiä myöskään yhtään kun poistelet kaikki vastalauseet? Siitä voi lähteä, itsensä ja oman käytöksensä tutkiskelusta. Olisin voinut varmaan vetää hernettä nenään monestakin tekstistäsi, mutta niitä on kovin vaikea ottaa tosissaan, enemmän tulee mieleen rikkinäinen ihminen jolla on kovin huono itsetunto. Siispä lähtisinkin korjailemaam virheellistä itseäni, kaikissahan meissä on jotain vikaa.

    Tsemppiä jatkoon. :)

    VastaaPoista