keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Äitinä kolmella vuosikymmenellä

Meikämamma se on pyöräytellyt palleroita maailmaan todellakin jo kauan! (Kuullostaa kyllä vielä kauemmalta, kun kirjoitti kolmella vuosikymmenellä. Mutta niin se vain on *glups*). Ajat on muuttuneet, tavat on muuttuneet ja mamma se vasta muuttunut onkin. Eikä nyt mennä rupsahtaneisuusasteeseen, eikä muuhun biologiseen muotoiluseikkaan, vaan ihan siihen itse äitiyteen.

Kyllä tää on ollut melkoinen matka. Seikkailu tässä kasvatusviidakossa selviten vihdoin tänne seesteisyyden  savannille, hah hah vaan. Ja hassuinta ehkä jonkun nuoremman korvissa (joka nyt tuntee tietävänsä kaiken ja joka nyt ajattelee, että tuo mummo edes mistään mitään tajua, ole koskaan tajunnutkaan) saattaa olla se, että silloin 90-luvulla kun olin äiti, olin kyllä niin kaiken tietävä minäkin. Mikään asia ei ollut liian suuri tai liian monimutkainen ratkaistavakseni, kaikki oli hyvin selkeetä mulle. Ruoka-ajat, nukkumaan meno, ulkoilu. Kaikki hanskattiin. Ei ollut mitään verkon vertaistukea, tietokonekin kun tuli taloon jossain vaiheessa, niin sen saaminen internettiin saattoi kestää puolenkin tuntia. Sitä ritinää, kohinaa ja vinkunaa! (siis äänen pitäjä oli kone, joka yritti avata yhteyttä, juu nou). Lapsiperheen lehti tuli kerran kuukaudessa postilaatikkoon ja sitä sitten tavattiin kuukausi seuraavaa odotellessa. Niissä oli vielä kirjeenvaihtoilmoituksiakin! "Kahden tytön äiti etsii vaunutteluseuraa pääkaupunkiseudulta. Kirjoita nimimerkille :ei sukua lähellä.". Neuvolaan mentiin kuin tuomariston näytille: tämmöisen olen tehnyt ja näin olen sen kans toiminut, mitäs sanot? Ja sitten sieltä tuli ihan oikeasti neuvoja tai nyökyttelyjä, sen mukaan miten oli pärjätty. Ja hyvin niillä neuvoilla pärjättiinkin! Muita äitejä ei osattu edes tavallaan etsiä, ei sitä osannut ajatella, että mun täytyis nyt alkaa hengata samanlaisten pikkutakiaisten kanssa elävien seurassa. Sitä elettiin kuten ennenkin, oltiin niiden ihmisten kans tekemisissä kun ennenkin oltiin. Välillä huomattiin, että jaahas noillekin on syntynyt lisää väkeä taloon, sepä kivaa. Elämä oli kauheen yksinkertaista! Mikä siinä kasvattamisessa nyt muka olisi niin vaikeeta?

Kun lapsia alkoi olla enemmän (ja sitä ikääkin, sitäkin oli pikkasen enemmän ja hiihdeltyjä latuja vasta enemmän olikin) sitä alkoi tää boksi avautua vähän itsellekin. Sellainenkin asia, kuin toisinnon vääjäämätön toistuminen tai syy ja seuraus -suhde tulivat hyvin selväksi. Sellaisia ei vaan ollut. Kun olit ensin kymmenen vuotta tehnyt taulukkoa mielessäs, että kun kasvatan näin niin siitä seuraa tälläisiä lapsia. Kun syön tätä raskausaikana, niin synnytykseni menee näin ja palautumiseni vasta meneekin näin. Mihin vaan oli olemassa tilasto ja sehän tottakai piti paikkansa. Moni joka on tässä kohtaa,( kolmikymppisenä, muutaman lapsen jälkeen), lopettanut lisääntymisen, on varmaan lopun ikäänsä niissä luuloissa että näin se menee kuin heidän tilastoissaan on merkintä. Tyttölapset on tälläisiä ja poikalapset on tälläisiä. Syksyllä syntynyt on tälläinen ja koiran karvoja nieleskellyt on tälläinen. Kaikki kyllä oli tiedossa ja tieteellisesti todistettu. Mihin sitä voi sitten enää luottaa, kun mikään ennusmerkki ei pitänytkään enää paikkaansa? 

Lapsia tuli ja oli. Tyttöjä ja poikia. Pallomahoja, laatikkomahoja. Pahoinvointia, tippuvia hiuksia, finninaamoja -  tulevan lapsen sukupuolesta riippumatta. Hitaita synnytyksiä, nopeita synnytyksiä, edellisistä synnytyksien määristä riippumatta. Kaikki heitti häränpyllyä ja sitä alkoi entistä enemmän sanomaan tuskaileville äiti-ihmisille , että kyllä se siitä. Se on vaan sen luonne, ei se silti pilalle ole mennyt. Raastavan synnytyksen jälkeen voi tulla hyvä ja rauhallinenkin. Raskaudet ei pahene välttämättä kerta kerralta. Väsymys ei lisäänny välttämättä lapsi lapselta. 

Yhtäkkiä sitä tajuaa, että uhmaikä ei tunnu missään, kun talossa on ollut teini-ikäisiä. Sitä huomaa, että vaikka kuinka olet lukenut vain hempeitä luomutarinoita lapsillesi, niin se oma lapsi saattaakin olla se joka heittää kiven naapurin varaston ikkunanläpi. Että vaikka olet samat värikynät antanut lapsien eteen ja samat joulutonttuaskartelut tehnyt niiden kullannnuppusten kanssa, niin toinen työntää vahakynänpätkät korviinsa ja toinen piirtää koko talon täyteen teoksia ja tekaisee pahvista kolmiulottteisen joulukylän.
Nyt kun neljäkymppiä meni jo ja silmissä vaan vilisee numerot (ja maailma, ehh he he) niin sitä vaan näkee paljon selvemmin.

Lapset ON niin vähän aikaa pieniä.
Lapsella ON luonne jo syntyessään.
Kasvuympäristö ON se mikä vaikuttaa perusturvallisuuteen.
Lapset ON se joka eniten ihmistä muuttaa.
Lapsi KASVAA vaikka sitä ei kokoajan valmentaisikaan siihen.
Lapsi OPPII vaikka menisikin omassa tahdissaan.
Isommatkin lapset TARVITSEVAT äitiä ja äiti heitä.
Vanhempi ON aina lapsensa asiantuntija.
Sinä ET tiedä toisen lapsen asioista mitään vaikka sen lapsen näkisitkin.
Äiti SAA olla erehtyväinen.
Äiti SAA olla oma itsensä.
Lapsiaan RAKASTAA aina eniten koko maailmassa.

Tottakai lista voisi olla loputon. Laitoin kuitenkin noi.

Vaikka itseäni miettien olenkin sama minä, minussa on ne samat rakenteet ja sama sielu kuin silloin ensimmäisen lapsen synnyttyä maailmaan, niin silti olen niin erilainen. Ajatusmaailmani - tapani ajatella - on muuttunut jokaisen lapsen myötä ja uskon että se antaa lapsillenikin kaikista eniten. Eivät ainakaan aikuisina ajattele, että vanhempana sitä on oltava heti valmis ja sitä samaa rataa mennään sitten hamaan loppuun asti. Äitikin kasvaa ja elää ja kehittyy - ja se on riemukkaan lohdullista!



14 kommenttia:

  1. Niin totta! Ja tuossa sinun listan kohdalla aloin itkeä, en tiedä miksi? Olen just kotimatkalla Kätilöopistolta. Yksi osa äitiyttä, maailmaa, tätä ihan kaikkea tämäkin keikka......
    Hali sinulle. Onneksi olet olemassa.

    VastaaPoista
  2. Ai niin. Piti vielä lisätä, että ihan mahtavaa, että olet ollut äitinä kolmella vuosikymmenellä. Ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. <3 Erittäin hyvää ellei täydellistä tekstiä minun(kin) makuuni, paitsi mulla ei oo (vielä) hirveesti kokemusta teineistä eikä tietenkään tytöistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kitta :D Ja odottele huoleti siellä vaan! *virn*

      Poista
  4. Meillä tuli todellisuus heti kättelyssä päin naamaa. Ensimmäinen ei pysynyt edes mahassa tarpeeksi kauan, vaikka kaikki vitamiinit ja ruokarajoitteet muisti. Seuraava olikin erityislapsi eikä toiminut kuten kasvatusoppaissa sanottiin. Seuraavilla onkin helpompaa, kun kaikki tieto on luettu ja äiti ei pidä mitään itsestäänselvyytenä. :)

    Olen vasta löytänyt blogisi. Nyt sain aikaa kommentoinnillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa! Teillä ollut hurja alku. Mä en voi tietenkään tietää miltä tuntuu, kun kaikki lävähtääkin ennenaikaisesti siihen eteen ja siinä sitten pitäisi osata olla vanhempana vaikka varmasti pelko ja kauhu siivittävät niitä hetkiä. Luonto taitaa kuitenkin tehdä siinä tehtävänsä ja hoivavietti syntyy siinä hetkessä? Hurjia asioita ovat, jos vielä itsekin potilaana samalla, niin varmasti raskas aika elämästä kaikinpuolin. Mukavaa päivänjatkoa ja kiitos kommentista!

      Poista
  5. Niin totta!
    Varsinkin tuo, että äitinä kasvaa ja kehittyy koko ajan, ja se on yhtäaikaa riemukasta, mutta myös vähän turhauttavaa. Miten paljon parempi sitä olisikaan näillä tiedoilla, jos nyt saisi aloittaa alusta...

    Kolmatta vuosikymmentä taidan minäkin käydä...lasten tuotanto tosin pysähtyi jo viime vuosikymmenelle ;)

    VastaaPoista
  6. Näin on näreet! Itse tässä mietin samoja juttuja kun kaverit jotka "vasta" aloittaa äiti-matkaa ja kommentoivat, kertovat, arvostelevat ja "neuvovat"... :-) Itse esiteinin äitinä ja jo monta asiaa kohdanneena en ihan aikuisten oikeasti vaan jaksa miettiä ,että jos tänään ei puuro maistukkaan niin apua mitä tein väärin .... Tämä matka kasvattaa ja KYLLÄ itsekin olin ehkä joskus se "kaikkitietäväpikkuäiti" Hmmmm.... :-D :-D terkuin:MarjoKoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu: tämä matka kasvattaa <3

      Poista
  7. samiksiahan me ollaan :D ja mitä on opittu? just nuo ja paljon paljon muuta mitä tossa listasit ;)

    VastaaPoista