tiistai 29. joulukuuta 2015

Hei, maailma!



Tiedättekö sen tunteen, kun tulee suunnaton tarve lähettää koirankasvattajalle ihana jouluinen tervehdys kuvan muodossa? Jepsistärallaa. Vasemmalla ylhäällä on yksi niistä harvoista (ainoa) joista edes erottaa että kuvassa on koira. Asetuimma tyyriinä joulukuusen edustalle, jotta olisi oikein niin kuin juhlavaa. Juu, mää tiedän, eihän siinä mitään kuusta näy, mutta mun päälaeltani sen sijaan näkyy kuinka viherkasvi kasvaa kuin poronsarvet - eiks sekin ny oo jo jotain?! No aikani tota suhlattuani päätin ottaa kuvaan pelkän koiran. Ei ollu muuten helpointa ikinä sekään. Joko hurtta karkas tai sitten tuli ihan liian nopiaan paikalle kun sitä kutsuin. Seittemäntoista kuvaa sen kirsusta pelkästään tai kuvassa vilahtavista perskarvoista. Nin tietysti. Vihdoin sain sitten kuvan kun se istuksi siinä tunnistettavissa jotenkin ja aattelin että koristelen kuvan sitte oikein kauniiks! Juu niin. Kun nuoriso ei ollut hollilla just silloin niin en mä mitään vehkeitä osannu käyttää ja ainoa jouluinen mitä löysin oli punainen väri, jota en osannut sitten pyyhkiä poieskaan kuitenkaan. Siksi siellä yläosassa toinen sydämistä näyttää ihan oikealta sydänlihasmöykyltä, kun tuunasin sitä sittenniin siinä paremman (pyyhekumin) puutteessa. Kirjoittaminenkin oli kuten näemmä yllättävän vaikeeta ja mun kauniiks kehuttu käsialani yllätti varmaan kaikki epämääräisyydellään! Kaiken kruunuks mä en osannut sitä mitenkään lähettää etteenpäin siitä kännykkäni "työpöydältä" tietenkään, enkä löytänyt tallenna-painikettakaan mistään. No otimma kuvakaappauksen sitten siitä ja panin menemään. Hienot tuunausvalikot tuolla sivussa koristamassa kuvaa ninkus sateenkaaren kaikissa väreissä.  Oon mää hyvä!


Ninkus aina perinteisiin kuuluu, niin joulua edeltävä siivous aloitettiin vaatehuoneesta ja jatkettiin huonekalujen siirtelyllä ja muunlaisella isohkolla puhjaamisella. Tuloo sitten niinkun uudistunut olo itte kullekin! (vai olikse niin että tuloo niin väsynyt ettei enää jaksa miettiä onk joku ny ninkun piti vaiks ei).
Roudattiin hylly olkkariin ja lapottiin siihen kirjoja jokka oli evakossa melkein vuoden. Saman verran on vielä jemmassa.
Vanha keittiö eli "mun ohvise" koki isoimman muutoksen ja siittä tuli ny Wanhanaikainen Huone. Mies yritti kuttua sitä mummolaksi, mutta meni siinä mielesä vikaan että mehän ollaan mummola. Koko huusholli, niinkun. Tällä huoneella peljäytettiin opiskelukämpässä toisaalla asuva plikkakin, kun se katsahti sosiaalisesta mediasta äiteensä ottamia kuvia. Meinas ettei enää tunnista kotians! Kehotin seuraamaan ääntä, niistä kun ei voi erehtyä *virn*.

Joulun suurin ihme tais olla täsä. Ei siis siinä että tein tätä sekametelisoppaa, vaan siinä että se oli nin hyvää että kaikki meni, eikä mun tarttenu uhrautua koko urakkaan. Jopa miäs söi puuroa ja soppaa, vaikka ei ole kuulemma puuroihmine! Perinteisesti meidän joulupuurolle tuli toistakymmentä henkeä porukkaa ja kymmenen litran kattilallillen pienellä sivukattilalla varustettuna riitti siähen oikein hyvin.


Tällä kuusella on tehty hyvää. Semmonen pariskunta oli kasvattanu maillaan kuusia ja lahjotti niistä saadut tulot sitten paikkakunnan tarvitteville lapsille ja nuorille, kuten oon jo maininnukki. Kuusi on muuten todella hyvä, ei ole kertaakaan imuroitu neulasia vielä ja joulukin meni jo!


Istukaa siinä nätisti ja ootellaan josko pukki pian tulis. "Joo me istutaanki". Jep.

Eipä olla ennen laulettu niin moneen kertaan koko joululaulurepertuaariakan läpitte ja taas laulettiin, että saatiin spiritti pysyyn yllä ilman että se hajaantu niinkun ympäri taloa. Marakassi toimitti kulkusten virkaa ja ihan hyvin toimittiki, suosittelen kaikille joille kilke ja kalke alkaa tekeen vihlontaa tuol korvien välisä aaton tossa vaiheessa.

Tämmottis mielellä joulumuori seuraavana aamuna, kun lahjayöppäri on kiskastu päälle ja kaffekupin kans on pöydällä lahjakirjojen koko repertuaari. Ah onneva!

Tapanina meidän ruokapidoissa kävi vielä vierahia ja saatiin komiat sukat kaikki. Kyllä niin tykkään!

Pakkasilmatkin tuli hallelujaa tännekin ja pääsin lämmittään pirttiä vuoronperään toisesta päästä ja taas toisesta. Rakastan puiden räiskynää (joo oli vähän pihkasia puita) ja sitä jokapaikkaan leviävää lämpöä! Ei nää ilmat ny kauheesti oo meitä haitannu, pyörälenkillä on käyty ja semmosta kesästä touhuttu kunei sitä lunta kerran ole. Olishan se kivaa jos sitä tulis, mutta ei ny oteta siitä murreita!

Eilen tehtiin jo pizzaa, vaikka jouluruuat on meillä tehny kyllä hyvi kauppansa kyllä, ettei ole ollu mitään valittamista. Kinkku meni melkein heti aattona hehhheh vaikka oliki kahdeksan kilonen mötkäle, mutta oli kyllä ihan superonnistunu suolaus snellmannin sedillä, koska vei kyllä kielen mennessäns. Ollaan hyväks katotulla konseptilla muutenki jaksotettu näitä ruokia niin, että yhtenä  päivänä ollaan tehty jotain sorttia siihen kinkun ja lootien kaveriks ja toisena toista. On ollu uunilohta, karjalanpaistia, kinkkusalaattia ja mitä kaikkea. Ollaan tehty just niitä mitä meidän sakki tykkää syödä ja oikeestaan mitään ei oo jääny yli!
Joskus mä mietin niitä ihmisiä, jokka kiroo kuinka pitää syödä taas niitä hirveiltä maistuvia jouluruokia, että mikä ihme saa ihmisen oleen niin kiittämätön lurjus! Hyvän tähen, onpa hirvee ihmiskohtalo täs maailmas jos joutuu notkuvan joulupöydän ääreen! Itte kun tekee niin voi tehdä sitte ihan mitä sielu sietää ja jos menee muualle kylään, niin sopis kyllä olla kiitolline kaikesta mitä on. Niistä varsinkin jokka kutsuu kylään! Ihmiset on ottanu asiakseen valittaa aivan kaikesta, niinkun esimerkiks joulukoristeista (hirveetä krääsää tietenki), joululauluista (liian ilosia tietenki) ja yleensäkin jouluihmisistä ( liian ystävällisiä tietenki). Ei vaan mene mun jakeluun, että jos ei itte oo kiva  ihminen, niin kukaan muukaan ei sais sitte niinku olla. Kun siellä kolossans voi kyllä olla ihan ilman koristeen koristetta ja syödä säilykkeitä ninettei tartte käydä ihmisten ilmoilla ollenkan tän hyytävän positiivisuuden vallitessa muitten ihmisten mielis.

Meidänkin lapset sai nin ihania lahjoja, aikuisista puhumattaka, että ei voi kun taputella ittensä taas olkapäille kuinka olikin mukavaa ja kivaa senkin puolen. Mää en ikinä vois kuvitellakaan, että meillä vietettäs lahjatonta joulua, en kyllä ikinä, koska hyvän mielen ja ilon tuottaminen toisille on vaan niin hieno juttu. Ja itte ilahdun ihan onnessain minäkin kun saan lahjoja, olen ihan avoimesti tän kyllä kertonukin aina! Kuopuksen ekasta paketista ilmesty taskulamppu ja sillä se on leikkiny kaikki nää päivät, kätyri-pyjama päälläns. Ei oo taloudellisesti maata tai emäntää kaatavaa lahjontaa, mutta isot ilot silti saatu. Nih! Jokku sanoo, että ihmisestä tuloo materialistinen kun sitä lahjoo jouluna. Ihan kuin sanois että ihmisestä tuloo ylipainonen kun sille antaa ruokaa lautaselle! Kyllä se kuulkaa niin on, että voihan sitä elääkin niin että hakee jonkun kävyn ja leikittää lasta sillä ninkauan että hakee uuden kuivahtaneen tilalle. Mutta meillä lapset leikkii leluilla ja saa niitä lahjoiksikin. Myöskin meillä käytetään vaatteita ja niitäkin saattaap tulla paketeista. Kirjojaki luetaan ja saadaan ja nin edelleen vähän kaiken kans. Joittenkin ihmisten mielestä vain kärsimällä oppii jotain ja oma kasvatus siinä kaiken keskellä jotenki luokitellaan täysin humpuukiks. Kyllä mä ainakin olen teheny selväks, että kaikilla ei ole täs maailmas kaikkea samalla tavalla. Ja jos meillä on, niin meidän pitää sitä asiaa kans kunnioittaa. Ylitsevuotavaa kiitollisuutta joka menee melkein syyllisyyden puolelle, ei tartte kuitenkan kenenkään tuntea meilläkään. Vaan iloitaan aidosti siittä että meillä on toisemme ja että voidaan toisillemme iloa lahjojenki muodossa tuottaa. Ei nin että olis pakko hei.

Eilen oli aurinkoista kuin misä, ny on pilvisempää mutta sopivan hämyistä mun makuuni. Legot on kilissy torneiks tuolla koko tän ajan kun kirjotin ja ny meen ihaileen niitä ja tartun samalla kattilan kahvoihin jotta saamma ruokaa.

Sitten tähän lopuks voin kertoa teille viä yhden jutun. Kun tehän kaikki tiedätte, kuinka niiltä omilta lapsilta saa sitä ihailevaa palautetta joista voi sitte synkkinäki päivinä ammentaa ittelleen niinku voimaa ja muuta semmosta. Kun ne lapset on siinä semmosessa iässä jossa ne ihailee vanhempians. No se ikä mitä ilmeisimmin ei ole meillä.

Viisvuotias oli yökylässä niinkun meidän vanhempien makuuhuoneessa ja oltiin siinä asettumas yöpuulle söpösti vierekkäin 
Viisvee: -Hyi kamala kun sun henki haisee, multa loppuu mun oma henki täällä kohta kunemmää pysty hengittään! Yäk!
Minä, äiti:- Ai jaa... no  milles se ny sitte haisee (kysyin siinä sitte sisäänpäin hengitellen, samalla peläten vastausta)
Viisvee:- No PUHTAALLE!!

Ja aamun tullen:
Viisvee:-Ai kamala mää en pysty katteleen sua paljaana!! (ja peittää samalla päänsä tyynyllä)
Minä reppana ( yöpaita päällä ja ihmeissäni): -No kuis ny sillai? (ja mietin paljonko täsä pitäs oikein olla jotain vaatetta päällä sitten...)
Viisvee:- LAITA NYT NE SILMÄLASIT ETTÄ MÄÄ VOIN KATELLA SUN NAAMAAS!

Elämä on tässä ja just nyt, kiitos siitä siis.

torstai 24. joulukuuta 2015

Rakas blogi, hyvää joulua!


Voi ihmiset. Olen täällä ihan joulutunnelmissa! Istun kynttilänvalossa ja nautin. Meillä on niin joulu nyt. Vien viimeiset värssyt joulusukkiin vielä ja sitten onkin aika kallistaa pää tyynyyn. Ihanaa, ihanaa joulua teille kaikille!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Sillisalaatti! (ei sisällä ruokaohjetta mutta närästystä saattaa silti aiheuttaa)

Minen oo koskaan mitenkään silotellut sitä, että miltä meidän elämä näyttää täällä blogissa, sen kummemmin kuin ihka oikeasti elettynä ja katseltuna muutenkaan. Tästä tietysti käydään aina vähän väliä blogeissa keskustelua, että mitä blogeissa saa näyttää ja kertoa ollakseen hyvä ja kiinnostava lukijan silmissä. No ei kuulemma ainakaan mitään sotkua eikä kyllästynyttä mieltä siitä, että kaikki vaan valittaa kokoajan vaikka asiat on ihan hyvin. Koska nekin piruparat jokka sitten välillä, yleensä kerran vuodessa jonkun kampanjan tiimoilta, herkee esitteleen tältä meillä näyttää oikeesti niinkumuka -tyylisesti kotiensa "sekamelskaa" ollakseen kuitenkin varteenotettavien bloggaajien tähtikaartia, on ihan säälittäviä yritelmiä siittä, mitä meidän elämä on .
Välillä on seesteistä ja hämyistä

Ollaan kaiveltu joulukoristeita esille

Kuvataan tälläisiä näkyjä kodinhoitohuoneen ovelta

Pidetään joku roti yllä

Sitten taas toisaalta. Kaikki ärsyttää ihan hirveesti tätä bloggaajaa.
* Ärsyttää kaikki rasistit jotka möykkää pakolaisten rikoksista, mutta yksikään, YKSIKÄÄN, niistä samoista möykkääjistä ei ole sanonut sanallakaan, ei jakanut uutistakaan, ei toivottanut iloista matkaa minnekään niille supi suomalaisille raiskareille, murhaajille, kiduttajille ja tuhopolttajille, jotka viime viikkoinakin ovat tiensä rikostilastoihin löytäneet. Ja sitten nämä möykkääjät muistavat sanoa, että ihan YHTÄ PALJON heitä inhottaa nämäkin. AIJAA? No alapas sitten jakamaan niitäkin uutisia seinälläsi Facebookissa ja kirjoita pitkiä blogipostauksia siitä kuinka juopot ja laiskat vie meidän verorahat, meidän terveydenhoitojonoissa paikat ja varmaan kohta joltain asunnonkin. No? Hopihopi?
*Ärsyttää kaikki urpupirkot jokka valittaa kuinka pienituloisia sorretaan ja kyykytetään ja mitä kaikkea kurjaa yhteiskunta nyt sitten tekeekään ihan vaan heidän kiusaks. Itte maataan parhaassa tai pahimmassa tapauksessa puolison kans pitkin päivää loikonaan, kun on niin kurjaa ja tylsää elämä kun ei oo rahaa. Voi jukolauta sentäs että mua niin ottaa pattiin. Ahteri ylös sieltä sängystä ja pihalle. Ihan turha tulla mulle sanoon, että työttömänä oleminen on niin saakelin aikaavievää puuhaa ettei ehdi mukuloitansa tietenkään siinä työnhaun (nukkumisen) lomassa ollenkan kaitseen. Tästäkin käsin pystyn sormella osoittaan aika moneen ihmiseen, jotka kumoaa tuonkin työttömyyden myytin. Olisitte edes hiljaa, jos ette mitään osaa tehdä.
*Ärsyttää ne ihmiset, jotka sekottaa äidinkielen sanat pehmeä ja vetelä. Pehmeät arvot ei ole yhtä kuin vetelä luonne. Daa, yllätyikkö?
*Ärsyttää, kun joulunaika saa kaikki himputin hörhöt kaivautuun koloistaan uliseen, että tää joulu on niin hirveetä aikaa. Joulupukki on tietenkin satu sieltä perkeleestä ja kaikki onnellinen yhdessäolo teennäisyyden huipentumaa. No kateellinen voi tietenkin sanoa niinkin. Mää sanon, että jos jollekin tulee paska mieli siitä että ihmiset on iloisia ja haluaa kokoontua yhteen, niin kannattas tarkistuttaa päänsä. Toiset ne osaa tehdä kattokaas itte onnensa, toisten täytyy koittaa kieltää kaikilta muiltaki kun on itte niin kurjaa seuraa ettei ees omalleen kelpaa.

Ja ärsytyksestä puheenollen. Kattokaas, oikeeta elämää taas vähän teille näytille. Kaikki on aina niin löytäny sen oman alansa ja paikkansa ja asiat sillai vaan loksahtelee niinku sinne minne pitääkin. No tääläpäin ei loksahtele. En päässy sinne opiskeleen minne tosissani halusin ja mitä olisin tarvinnu kaikinpuolin. Enkä aio sanoa, että ei harmita vaan näin sen pitikin mennä ja muuta paskaa. Ehei, sen piti mennä ihan toisin: nuorimmainen tulee kohta kolme, joten mulla ei ole enää vauvaa talosa, aika siirtyä etteenpäin ammatillisesti ja kehittää itteensä ja päästä taas kaikkeen kiinni niinku täsä elämäsä ny yeensä tehdään. Just passeli etäopiskelu olis ollu sitä mitä hainkin (esimiestyö) ja koulun lähipäivätkin inhimillisen matkan pääsä. Motivaatio katosa. Just mun juttu. Niv varmaan! Täsä mennä mihinkä näköjään. Istun ja itken kotona kun en sitte ollu sitä kohderyhmää joita niitten mielestä kannattaa kouluttaa (jotenkin tää epäreiluus just mua eniten täsä risottaakin, koska koulunumeroista ei ollu kiinni tänne pääsy vaan kaikki muu jolle mää en itte voi mitään enää täsä vaiheesa, eli elämäntilanne, työtilanne ja ikä nähtävästi...) . En voi tajuta! Mää kun oon vähintään parasta A-ryhmää tietenki aina, niin vähänkö otti koville kunen sitten kelvannukka. En valehtele, etten jääny totaka murhetiin. Tai korjataan: en jääny tän pidemmäks aikaa, mutta kyllä se hetken otti että pääsin ketutuksesta yli. Mää en voi tajuta kuinka joku joka on saanu työpaikan jostain omilla ansioillaan ja tekee sitä työtään työnsä arvosesti niin pääsee tonne kouluun vaan sen takia että sen työnantajan organisaatiossa on päätetty että siinä toimesa olis hyvä olla toi tutkinto. Että se sama ihminen joka tohonkin asti sitä hommaa hoisi, niin hoitais jatkossakin mutta hankkis siinä sen vaadittavan tutkintotittelinkin niin olis niinku hyvä juttu sitte. Ja minä joka oikeesti en tarttisi sitä tutkintonimikettä vaan sen opetuksen, niin ei. Ovet ei aukene. Ärsy!

Eikä mua ärsytä sitten taas yhtään se, että meillä samaan aikaan eletään ihan täydellistä sekamelskaperheen kiireistäkin kiireisempää elämää:


Juu. Tältä näyttää oikeesti perheessä, jossa ollaan siivoomassa vaatehuonetta. Ja kyllä, meinataan viettää joulu siellä, jos sitä aattelit kysyä. Mutta kuten näkyy, niin saatiin kaikki paikoilleenkin ja matto taas näkyviin sen kaiken pikkuriikkisestä vaatehuoneesta putkahtaneen kaman jäljiltä.

Oikeesti mun elämässä on normihommien lisäksi aikaa myös rentoilulle , tai emmää tiedä olisko sitä aikaa mutta kun mää vaan rentoilen mitään kysymäti! Juniorikin on ottanu mallia äiskästä.

Aika hulppeet auringonlaskut on saatu vielä tälle vuodelle nähdä. Mä en sitten ikinä kyllästy näitä katteleen.
Lapsien kans värkätään jokapäivä jottain. Höpötyksen lomasa yleensä jotai puuhaa ja rustailua. Enkä kyllästy kyllä ikinä niihinkään. Lapset on vaan ihan parasta seuraa joka ikinen päivä mun elämässäni.
Joo tota. Tänään oli semmonen Taikametsä täällä paikkakunnalla. Yks pariskunta oli kasvatellu kuusia ja sitte päättäny että myy ne joulukuusiks ja rahat menee hyväntekeväisyyteen lapsille. Siel oli kaikkee muutakin oheishommaa kun puunkaatoo pelkästään: suunnistuspolkua, eläimiä, puuroo, soppaa, makkaraa, piparia, satuja ja tarinoita, laulua, mitäkaikkea. Ja onneks ihan kamalan paljon väkee! Mekin mentiin viiden pojan kera sinne ja tuotiin toi kuvan kuusi kotio sieltä. Mun hienot kuvaustaitoni taltioi aika makeesti ton kuusen poikki sahaamisen, vai mitä tykkäätte. Siis oikeesti, tossa kuvassa piti näkyä kyllä meiän isäntäki sitä kaatamasa, mutta jotenki se ny peitty tonne jonnekin!
Mutta mie se en peittele mittään. En edes tätä ihastuttavinta luonnettani saati loistokasta ulkonäkkööni, kuten poseerauksesta näkyy.

Oikein superhienoo viikonloppua ny kaikille, ootellaan joulua, ei hiljennytä vaan kiihdytetään vaan vauhtia, niin tuntuu sitte paljo hianommalta olla paikoillaan kun senki hetki tuloo.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Livenä mun elämässä

Heipä hei ja tsaupa tsau! Vierähtipä piipahdukseni blogin ulkopuolisessa mualimassa harvinaisen pitkähköksi. Mutta seKIN on tätä mun elämääni ja blogiani: kun en ehdi kirjoittaa niin en ehdi kirjoittaa. Jääköön jälkipolvillekin selväksi, jotta tänä vuonna tähän aikaan oli muutakin tekemistä *hirn ja virn*!

On
-oltu kotona
-oltu poissa kotoa Tampereella
-tehty jouluostoksia
-tehty ihan tavallisia ostoksia
-kokattu
-rokattu
-raivattu
-raivottu

-löydetty kolme laatikollista joulukoristeita ( siis niiden olemassaolevien lisäksi)
-maalattu
-sahattu
-pyykätty
-tiskattu
-väsytty
-virkistytty
-saunottu
-liikuttu
-lohnotettu
-muistettu
-unohdettu

-menetetty
-saatu
-kyläilty
-kotoiltu
-petytty
-innostuttu

Eletty.

torstai 10. joulukuuta 2015

Jouluista ilmettä meillekin sitten niin

Niin sitä vaan joulu tulla paukuttaa tännekin, vaikka luonto pihalla yrittäs mitä muuta väittää. Minäkin oon sitten osallistunut tähän joulun tulemiseen, niinku, ja oon laitellu vähän sitä ja tätä, tiedättehän te, kaikkee semmosta.

Oon esimerkiks tehny näitä joulusia ruokia



What the... noin ajattelitte varmaan ny, kun katotte tota mun lautastani tossa taaempana. Niin katoin määkin. Sairaan hyvää lohisoppaa tein ja sairaan hyvää lohisoppaa söin, vaan kuvannu oon näemmän jotain likaveten väristä ihmelientä jossa kelluu yks vaivane papana keskellä. Jokohan mää nyt pääsen johonkin ruokabloggaajien hall of fameen tai semmoseen, kyä mun mielestä pitäs ainaki.

Sit mää oon kuten aina muullonki, pukeutunu kauheen kivasti - kaffeläikkäset trikoot menee misä vaan ja pipolla voi aina peittää verybadhairdayn ja huivilla loput mitä naaamasta näkkyy. Hianoo!

Sitten mää oon käyny kattelees tota meiän ihunasti koristelltua talon ulkopuolta. Niin on joulusta ja juhlavaa sielläkii niin! Kattokaas muute, ikkunat siis on ollu jo jonkin aikaa paikoillaan ja nyt on ovikin, kun isäntämies sen mettästi jostain toripistefistä tai vastaavasta. Mitänyoliruskee ja mitänyolisuuri, pääasia että halvalla sai!
Täsä saa kohta jo miettiä sisustusta. Laittasko viherkasvin tonne ja jonku kivan kipposen tonne...?

Komiat on maisemat ainaki. Eiku.

Täsä mää sitte kuvaan tällästä rauhaisaa oleskelutilaa sitte teille. Joku pieni pyörremyrsky sinne saatto osua samalla paikalle, mutta se nyt kuuluu asiaan täälä meillä.
Sittekku jotain pysähtynyttä kuvaa, niin huomaaki kaikkia kivoja pikkuasioita. Jokka on niinku sillai persoonallisesti menny, tai jotain. Nin komeet joulunauhat ja erittäin aistillinen kynttiläasetelma.

Nin hiano tonttu kuitenki kattokaas täsä kirkonpenkisä istuu! Aiku joulusta ja hiano punavalkonen asetelmaki. Haukkokaa henkeä ny hetki sitte siä!
Koska todellisuus on tämmäne. Niin hieno reppujumppakassiasetelma sittenniin siihe laitettu.
Täsä te varmaan huomaatte hienot itsenäisyyspäiväkynttilät hopeajaloissaan. Jossain siä.
Jotta selviäisin tästä kaikesta ilman möksöhöpertymistä tän enempi, lähimmä töihin!
Ja tulin sieltä takasi jatkaan töitä kotonassakin. Ihan kivvoo, tuhat pointsia tulostimelle joka ei oikutellu yhtään tänäpä. Se on yleensä niin siittä kii mistä se jumittaaki, että kuija mulla toi motivaatio pysyykin yllä. Ja täsä puhutaan sekenteistä sitte.
Järjestelmälliseks mua on sanottu aika usein ja olen kyllä täysin samaa mieltä.

Tää on joku helikopterin ja kattokassisen välimuoto vissiin. Tai sittev vaan viisvuotias. Mun ihana.

Maisemat ne on ja pysyy suht paikoillaan ja niinon talviset maisemakki, no... ainaki maisemat.
Kyä tääl on joulutunnelma ihan katosa, miäkin oon tua kuusenpallosa! Seeya !

P.s. Pistin sitte hakua kouluunki tosa meneen. Kysyv vaan, kuija monta keskenerästä projektia voi yhdellä ihmisellä ollakka edes! Mää tiän vastauksen, se om monta.

EDIT: Näyttääkö jonkun muun mielestä siltä, että hernesopan kans samassa kuvassa on joku pyllistämäs pöydän alla? (voitte laskee kädet alas) Meinaan ei kyllä oo, vaikka hetken nikottelin ittekin, että hyvänenaikasentä kuka sielä per pelleilee.