tiistai 11. marraskuuta 2014

Mummo mammasaitilla!

Mä oon niin antanut itteni ilahtua, kun Kaksplus ystävällisesti toivotti minut tervetulleeksi blogiensa joukkoon. Mä en pitänyt tätä mitenkään itsestäänselvänä, vaikka puhe onkin "perheblogeista" ja sitähän tässä ollaan hamaan tappiin asti kai itte kukin. Mä vaan en ole niitä tyypillisimpiä mammabloggareita, joten mulla oli epäilykseni - mutta tässä sitä ollaan, vähänkö hienoo?!


Blogiini pääsee siis nyt myös osoitteella http://blogit.kaksplus.fi/blogi/puhekuplia/ mutta myös samalla vanhalla blogspotinkin osoitteella. Mua jännittää nyt ihan hirveesti, siellä on paljon uusia kivoja blogeja kuulkaa, ootteko käyneet kurkkimassa? Siis täällä :)


Hirveesti olis taas asiaa vaikka ja mistä, mutta kerrotaan nyt (kun kellokin käy ehtoomyöhää) kaikille uusille, jotta täällä kirjoittelee tälläinen arkipäivän hosuli. Lapsia on kahdeksan ja yksi lapsenlapsikin, nuorimmainen on mulla itellä puolitoistavuotias pieni hosulinpoikanen päivänpaiste. Asutaan pikkukylällä, tai tää missään kylällä ees oo, kun maaseudun sydämessä oikeammin. Joenmutkassa ja pellon laidassa. Oi kun idyllistä! Juu nytkin katselen ikkunasta pelkkää pimeyttä, kun vissiin joku taho taas vähän säästää ja minkään valtakunnan katuvalot (tuolla kaukana horisontissa siis ) ei pala. Ei sen nyt niin väliäkän ole, kunkerta mää olen täällä sisällä. Kauheen kivalta se ei tuntunut joskus taannoin, kun läksin lenkille kello viittä vaille kuus (illalla, en kai mää ny sentäs terveydelläni leikkiin ala kun ne tutkimuksetki sanoo että uni on tärkeempää kuin valveilla olo!) ja ne valot sammu tasan kuudelta. Menin sitten korvatuntumalla lenkkini, eli kuuntelin koska alko tossun alla krapiseen - silloin olin menossa kohti ojanpohjaa. Kun senverran ollaan kuitenkin liki sivistystä, että toi kylän läpi kiitävä tie on päällystetty!  No juu sitten kun sieltä lenkiltä pääsin noin tunnin päästä kotia, niin mun selän takana räpsähti valot päälle kun kaarsin tohon meidän peltotielle. Että joku heikompi luonne olis voinut ottaa henkilökohtaisesti niinkun tonkin! Mä sentäs muistelen sitä vaan vieläkin kaikella vi rakkaudella.


Mutta nih tähän pääasiaan, eli minuun. Tai meihin. Koska ilman meitä ei olis tätä blogiakaan: suuri ja ryöpsähtelevä persheeni on ainainen ideoiden lähde kirjoittamiseen! Ja jos kotona ovat tylsiä, niin aina voi siirtyä haukkuun keskusteleen poliitikoista ja misä nekin menee nin vikaan kuin voi olla. Tai misä ei - en mää oo niin nuuka sille mitä mää täällä räävin. Välillä täällä tekstissä voi ilmetä joku karvanen hahmo ja vaikka mää niin mielelläni kertoisin että se on mun mies, niin kyä se kuitenkin koiraks on luokiteltu. Urospuoleinen kuitenkin, mutta sillailla helpompi, tiätteks. On meidän taloos isäntäkin ja mainio sellainen onkin! Miettikääs nyt, kun lukee kaiken ylläolevan ja allakin olevan ja silti se vaan on meillä täällä! Aika huima tyyppi. Paras, jotten sanoisi.


Mää sensijaan oon hyvin harvassa lajissa mikään lähelläkään parasta. Mä oon viikon sisällä lyönyt itteeni nyrkkeilyhanskallakin kuonoon! Sitä edellisellä viikolla hypähtelin keveesti kuin virtahepo ja nyrjäytin molemmat nilkkani (eri hypähdyksissä vielä, toim. huom.). Mulla kun on tollainen terveyttä edistävä harrastus *virn* kuten varmaan huomasitte. Taekwon-do on laji ja sielu on sille myyty ajaaat  sitten, ihan turha ruveta enää päkittään vastaan. Välillä on motivaatio hukassa lähinnä sinne lähtemisessä, täällä kun on noin kahdeksan muutakin ihmistä asumassa ja niilläkin on (muka) jotain menoja olevinaan. Mutta aikas komeesti ollaan täsä tääkin syksy hanskattu ja oon päässyt reenaan niin, ettei mustelmat kerkee välissä parantuun.  Kyllä tänäänkin siellä puoltoistatuntia tuli jotain tehtyä, kun nyt on semmonen olo, ettei tiedä laahaaks mun vasen jalka vanhuuttaan, vai eiks se meinaa pysyä tossa taitekohdalla oikein kohillaan. Mutta siis suosittelen kaikille, tätäkin lajia, jotka vaan tykkää saada kertarytinällä koko kropan liikkeelle - aivoja myöten!


Meidän muksujakauma on mennyt sillailla hauskasti, että ensin luonto päätti jotta annetaas tolle kolme kaunista tytärtä, jotka on sillai kaikinpuolin mukavaisia lapsia. Sitten, kun kerran se vaan halus lisää ja lisää ja ...no saamansa piti tosiaan! Viis nuorimmaista on poikia ja... ne on kans tosi mukavia ja kivoja. Ollaan ihan aateltu pitää ne. Kivasti ne pitää noi räkättirastaat loitolla pihasta ja puutarhasta (en tiä miten, äänelläkö, oisko...) ja pari naapuria on tässä viime aikoina rakentaneet pihojensa ympärille kunnon aidat. Että, oisko vinkkinä ollu vai mitä... Niin ja meidän varamummi kyseli justiin ohimennen onko niillä vakuutukset missä kunnossa - en tiä miten oli tullut mieleen semmonen pienellä metsäretkellä millä ne just tosa oli :)


Mutta siis tällästä tavallista elämää meillä sitten eletään, mitä nyt tolla kokoonpanolla voi kuvitella. Meillon pari hevostakin (ja poni, se nyt on semmonen että se pitää mainita erikseen) ja kissoja neljä - tosin yks taitaa olla muuttanut meirän tallille (ihan omasta päätöksestään), että kolme noita pitkäviiksiä täällä pirttillä hipsii kait enempi. Tallilla meillä on myös meidän toinen koira, semmonen melkein satakiloinen laumanvartija, että ihan vaan tiedoks ettei kannata mennä ilman lupia kuikuileen. Ei se mitään kellekään vielä tehny oo, tai ainakaan ei oo ketään jättäny kertoon jos onkin jotain päässy käymään *pikku vinkkinä, tai silleen*.


Meillä on miehen kans oma yritys, semmonen niinkun paja, hehheh, tai tehdas se on. (eikä tuu hei mieleen se talkkarisarja "Tehdas" , ei...). Välillä mies reissaa työmatkoilla ja mää oon enempi sitten kotijoukkojen komentajana (kyy-yyllä, tää sana kuvaa kyllä harvinaisen osuvasti mua). Koska mää nyt oon tämmönen _no hosuli_, niin kauheen kiinnostunu olen kyllä kaikkien muidenkin asioiden hoitamisista. Että niinkun politiikka kiehtoo ja yhdistystoiminta kiehtoo. Kun kuitenkin, tää maailma on niin ihana planeetta ja täällä elo on aikas lyhkästä kuitenkin, kun aattelee sillailla avaruudellisella mittapuulla vaikka, niin olishan se nyt mukava jos kaikilla olis jotain kivaakin. Mulla on semmonen missio, että jättäsin niinkun pikkasen paremman paikan jälkeeni kun mitä oli tänne tullesa. En kyllä oo satavarma meneekö mun kaikki toimeni vaan omien hupsistakeikkaa-juttujen korjailuihin, mutta yritystä on ilmassa kuitenkin! Lapsethan mun sydäntäni lähellä on, tietenkin nää omat nuppus-kippanat etunenässä, mutta sillain en oo nin tarkka, että mää kyllä tykkään muirenkin mukuloista. Kauheen innoissani oon kaikesta niiden kans touhoomisesta, oon jopa ylittänyt kaikki mahdolliset kynnyksetkin menemällä lasten-ja nuorten liikunnanohjaamiseen keksittyvään koulutukseenkin, josta on nyt mustaa valkosella, että osa on suoritettu. *wu-huu* Eiku *WU-HUU!*. Noin.


Mikään kamalan aikaansaava ihminen mää en oo, kun aattelee siis mun haluamisieni määrää tai vaikka edes ideoideni määrää. Ne on meinaan lukemattomat. Ja kokoajan pukkaa uutta ajatusta tilalle. Mutta jotain kovasti koitan, silloin kun en siis keskity sohvalojuntaan, joka seKIN on oikein lähellä mun jotain aivolohkokeskustani, joka määrittelee kaiken "kivuuden". Sisustaminen on yks niitä juttuja, jotka saa mut kyllä hiljaseks. Kun mää niin tykkäisin ja tahtoisin, mutta kun ei tairot riitä mihinkän! Ja sitten mää oon vielä semmonen (tupa)jumi, että jos en osaa päättää, niin ei sitten ollenkan. Siks meillä on peilejä ripustamatta ja verhotankoja asentamatta, ihan vaan siks.


Mutta koittakaa nyt jaksaa. Minäkin sentäs jaksoin tänne asti ja mää oon valvonu kuulkaa viime yönä monta monituista tuntia! Ja ette sitten millään arvaa miks. No kuulkaa ihan siks, kun tein niin älyttömän hyvää lanttulaatikkoa. Joo! Tein, olin hosuli, mutta siitä tuli niin hyvää, että meinas facebookki saada ekan kuolaselfien, kun se oli niin hyvää! juu siinä semmonen pikkunen seikka vaan oli, että mää oon meillä ainoa joka syö lanttulaatikkoa. Ja kun sitä oli paljon ja se oli hhyvää, niin minähän söin. Sen kaiken. Tost noin vaan, pois pois, masuuni. Ja yöllä se sitten iski...


Että nytten rauhallisempia unia vaan kaikille ja huomiseen! Moron!











14 kommenttia:

  1. Ihania turinoita! Ja mahtavaista, sun upea blogi pääsi blogiperheeseen! Onnea! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana <3 Huisia ihan omastakin mielestäni, kun pääsin itteeni parempaan seuraan! :D

      Poista
  2. Onnittelut uuteen blogiperheeseen pääsystä!
    Minähän olen hypännyt joukkoosi vasta viime aikoina, joten oli kyllä kiva lukaista vähän taustojasi minunkin. Kirjoitat hauskasti ja elävästi, joten jatkoa odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu sitä välillä itellekin hämärtyy tää missä mennään, kun kuitenkin jo joskus yli kymmenen vuotta sitten kirjoittelin jonnekin, aika hurja aika kun aattelee. Mä en enää edes muista minne, olisko ollut joku vaippasivusto :D

      Poista
  3. Huikeenhienoo! Onnee! (Voit uskoo, et mua nauratti toi naapurin aitojen rakentaminen, sitä voi usein noista vilkkaista viipertäjistä lähtee ääntä, ja/tai niitä löytyä naapurin tontin sisäpuoleltakin, uteliaita kun ovat!) Mutta ihan sellainen kiinnostaa, et miltä tuntui saada kolmen tyttären jälkeen noin(kin) monta poikaa, vai oliko siinä mitään erikoista edes? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kittaseni! Täähän on vähän niin kuin meidän yhteinen juttu nyt, kun ollaan samaa päätä näine ajatuksinemme :D Joo siis yks naapur kertoi että rusakot söi puuntaimia, että siksi me tällänen panssariverkko laitetaan tähän.... ja toinen ei sanonut yhtään mitään, kuhan kyhäs aitansa! Kääk ja hups! Joo siis pojan saaminen oli mulle shokki, sanoinkin meidän neljättä (eli sitä ekaa poikaa) ensimmäiset kuukaudet äitintytöks, raasuparka. Ja kaikki muukin muuttui kyllä saman tien, meinaan vaikka nuo lapset on kaikki, ja mä tarkoitan _kaikki_, keskenään eriaisia / samanlaisia luonteiltaan riippumatta sukupuolesta, niin kyllähän tuo poikien elämä on melkoista menoa, rauhallistenkin poikien. Aina vaatteet hajalla, jos ei hukassa ja muutenkin ajatuksenjuoksu kuin insinööreillä :D Nyt ollaan semmosen jännän äärellä, että ensmäinen poika tulossa murrosikään! Ei voi olla kyllä tyttölapsen murkkuikää pahempi, eihän.... mutta kyllä poikain tulo on niin mullistanut mun elämäni kaikilta osa-alueilta. Tytöt oli vähän niin kuin omaa jatketta (muka, niinhän sitä kuvitteli, mutta siis jostainhan sitä oli lähdettävä tätä kasvatustaan kuvittelemaan) ja pojat taas ihan erilaisia kaikilta elementeiltään. On ollut kasvattava kokemus, vanhentava ja kasvattava <3

      Poista
    2. Tupu, Hupu & Lupu vielä menis, mut ku niitä on siis vielä Supu ja Rupukin? Välillä on ikävä niitä aikoja, kun oli vain yksi Vaahteramäen Eemeli! Päivääkään en vaihtais pois, mut joitain hetkiä vois ehkä ajatella muuttavansa! :D

      Poista
  4. Tästä vaan tulee aina niin hyvä mieli :) Meidän naapuri väittää edelleen, ettei meistä koskaan mitään kuulu. Mä väitän, että joko se valehtelee tai sit se on kuuro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :) sekä sinä että teidän naapuri!

      Poista
  5. No uuu!! :) Onnea! (Ja sori, kommentoin myöhemmin kaikkea loppua, mutt tuo kaksplussa-juttu on kyllä siisti - ja nyt sit varmaan alat postaan kaikkea hienoa ja tyylikästä ):D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhhahhhah, meenkö mä hakeen naapurista apuja vai miten mä siistiks ja tyylikkääks nyt muutun : D kyllä mä edelleen oon se sama krompsu- hosuli ... öh... valitettavasti!

      Poista
  6. huikeeta,sä oot ton paikan ansainnu,nii hersyvästi osaat kirjottaa ihan tavallisesta arjesta ja kaikesta muustaki taivaan ja maan väliltä :) uskollisena lukijana pysyn eelleen,vaikka kuuhun asti <3

    VastaaPoista